Mainos

Milos Forman Sodankylän elokuvajuhlille

Sodankylän elokuvafestivaalien päävieraaksi on varmistunut tshekkiläinen elokuvaohjaaja Milos Forman.

Pitkän uran Hollywoodissa tehnyt Forman on palkittu kahdesti parhaan elokuvan Oscarilla. Muut kaksi elossa olevaa samaan yltänyttä ohjaajaa ovat Francis Ford Coppola ja Clint Eastwood.

Forman syntyi Tshekkoslovakiassa vuonna 1932. Hän menetti molemmat vanhempansa keskitysleirillä.

Elokuvakäsikirjoituksia Forman alkoi tehdä 1950-luvun puolivälissä. Hänen ohjaajanuransa käynnistyi kuitenkin vasta kymmenisen vuotta myöhemmin elokuvilla Musta Pekka (1963) ja Vaaleaverikön rakkaus (1965).

Forman siirtyi Hollywoodiin 1970-luvulla. Hän löi läpi vuonna 1975 elokuvallaan Yksi lensi yli käenpesän, joka sai myös parhaan elokuvan Oscarin. Toisen kerran Forman pokkasi saman palkinnon vuonna 1984 elokuvallaan Amadeus.

Forman on jatkanut elokuvantekoa koko ajan. Hänen tuorein kokopitkä elokuvansa on toissa vuonna valmistunut Goyan aaveet.

Tarkovskin apuohjaaja

Sodankylän muita ulkomaanvieraita ovat muun muassa venäläisohjaaja Andrei Kontshalovski ja amerikkalaisnäyttelijä Seymour Cassel.

Vuonna 1937 syntynyt Kontshalovski on legendaarisen Mihail Rommin oppilas. Uransa hän aloitti Andrei Tarkovskin käsikirjoituskumppanina ja apulaisohjaajana.

Esikoispitkänsä Ensimmäinen opettaja Kontshalovski ohjasi vuonna 1965. Hän jatkoi seuraavana vuonna elokuvalla Nuoren naisen onni.

1980-luvulla Kontshalovski teki uraa Yhdysvalloissa. Hänen merkittävin saavutuksensa siellä oli Akira Kurosawan käsikirjoittama Pakojuna (1985). Kontshalovskin kanssa Sodankylään saapuu hänen näyttelijävaimonsa Julia Visotskaja.

Cassel on keskeinen hahmo John Cassavetesin näyttelijäryhmässä. Cassel on uransa aikana näytellyt lähes 200 elokuvassa. Hän sai myös Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Faces (1968).

Otto Donner säestää mykkäelokuvaa

Kriitikkovieraista tulonsa festivaaleille ovat varmistaneet ranskalainen Dominique Paini ja italialainen Paolo Mereghetti.

Paini on toiminut muun muassa Ranskan elokuva-arkiston johtajana ja Pompidou-keskuksen näyttelyjohtajana. Mereghetti on tunnettu elokuvakriitikko ja paikallisen elokuvan vuosikirja isä.

Sodankylä jatkaa myös mykkäelokuvaperinnettään. Tällä kertaa päänäytöksenä on King Vidorin Kansan mies vuodelta 1928 Otto Donnerin johtaman kuusihenkisen orkesterin säestyksellä.

Festivaali järjestetään 23. kerran. Sen vieraslista täydentyy vielä ensi kuun loppuun mennessä. Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään 11.-15. kesäkuuta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.