Mainos

Muistelua Waltarin juhlavuoden kunniaksi

Vaikka Mika Waltari (1908-1979) toi Suomen kirjallisuuteen ensimmäisenä oikean kaupungin, hän loi suuret historialliset teoksensa maaseudulla ullakkokamareissa. Sinuhe kertoi tarinansa kirjailijalle Hartolassa anopin huvilan vintillä, ja monet muut kertomukset heräsivät henkiin pitkäaikaisella kesämökillä Pornaisissa.

Juhlavuoden kunniaksi on ilmestynyt teos, joka kertoo sukulaisten, ystävien ja tuttujen silmin kirjailijan kesistä. Kirjan kokosi Sysmän Kirjakylä kustannusalan ammattilaisen Pauli Leimion johdolla. Kirjan nimi on Mika Waltarin Hartola, Pornainen ja sota (Sysmän Kirjakylä).

Leimion mukaan Hartolassa liikuttiin viime hetkillä. Juuri kukaan ei enää muistanut Waltarin vierailuja anoppilassa 1930-luvulla, jolloin Näsin kartanon salissa syntyi Kulkurin valssin käsikirjoitus. Muutamilla oli sentään eläviä muistikuvia 1940-luvulta, jolloin kirjailija vetäytyi pitkiksi kesiksi ja päiviksi Enojärven huvilan vinttikamariin.

Sekä Hartolasta että Pornaisista Waltari imi vaikutteita työhönsä. Noita palaa elämään -näytelmä näyttää yhdistävän molemmat seudut. Aihe lienee peräisin Itä-Hämeessä tehdystä raa'asta henkirikoksesta, mutta tapahtumat on istutettu Pornaisten maisemiin.

Pukumies kylätiellä

Muisteloissa kuvastuu toistuvasti kirjailijan erilaisuus, jota kunnioitettiin pysyttelemällä tervehdysten etäisyydellä. Näyttihän Hartolan hiekkatiellä oudolta, kun mies haki iltaisin meijeriltä maitoa kannuun puku, kravatti ja hattu yllään.

-Sukulaistaloon kutsuttuna hän pisti usein rintataskuunsa koiranputken, kuvailee Erik Carlson, kirjailijan vaimon Marjatta Waltarin serkku. Julkistamistilaisuudessa hän muisteli Mikan leikittäneen lapsilla tipoteerausta.

Kesäpuku peilautui myös Pornaisten vakinaisten ja kesäasukkaitten mieliin. He seurailivat sivusta, miten vaimo souti Mustijoella kirjailijamiestään postiin ja kauppaan. Rannassa vilahti uintireissuilla kuuluisia näyttelijöitä Tauno Palosta lähtien.

Pitkiin keskusteluihin tavallisten pulliaisten kanssa kirjailijalla oli aikaa ja halua kerran vuodessa, tiekunnan kokouksen jälkeen, toteaa kesänaapuri Heikki Huttunen.

Työrauha ennen kaikkea

Kirjailija etsi maalta työrauhaa, ja se hänelle annettiin. Kirjoituskammioissa ei moni edes väitä käyneensä, ja lapsetkin oli opetettu välttämään meteliä lähistöllä. Pornaislaiset leikkivät tietämätöntä satunnaisten ihailijoitten etsiessä kirjailijaa kesämaisemista.

Viime tingassa työrauhan takasi Marjatta Waltari. Hän ja uskolliset apulaiset vastasivat käytännön asioista.

Pariskunnan jalkoja hoitanut Kerttu Eskola muistelee teoksessa, miten yksinäinen kirjailija oli leskeydyttyään. Koko huusholli oli pimeänä, eivätkä vanhat perhetututkaan enää päässeet sisään vuonna 1979.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.