Mainos

Muotoja Suomesta

Nuoret lahjakkuudet pitävät yllä suomalaisen muotoilun kansainvälistä arvostusta. Yksi kiinnostavimmista suomalaisnimistä on Lontoossa asuva Klaus Haapaniemi. Hän on kerännyt ansioluetteloonsa vaikuttavan joukon työantajia Dolce&Gabbanasta Dieseliin. Kansainvälisesti kiitelty muotoilija elää monikulttuurisessa ympäristössä mutta ammentaa ideoita lapsuutensa Suomesta.

Muotoilija Klaus Haapaniemi näyttää samaan aikaan hyvin suomalaiselta ja kuitenkin kosmopoliitilta ruutukuvioisessa pikkutakissaan ja mustissa housuissaan. Hänestä huokuu sekä epävarmuutta että maailmanmiehen karismaa, molempia yhtä aikaa. Saman sisäisen ristiriidan hän tunnustaa itsekin ja uskoo sen vaikuttavan myös työskentelyyn.

– Koen olevani suomalainen ja helsinkiläinen, mutta haluan kuitenkin tuntea olevani maailmankansalainen. Olen asunut Italiassa viisi vuotta ja nyt Lontoossa saman verran, mutta en silti koe kotiutuneeni tänne tai oikeastaan minnekään muuallekaan. Haluaisin aina siirtyä uuteen paikkaan asumaan ja luoda itseni siellä uudestaan, myös ammatillisesti.

Monikulttuurisuus sulautuu Haapaniemen töissä fantasiamaisiksi kuviksi, joissa on enemmän kuin ripaus suomalaista kansanperinnettä.

– Uskon, että tämä tuhansien kilometrien perspektiivi Suomeen auttaa hahmottamaan omia juuriaan. Täytyy ikään kuin astua syrjään nähdäkseen missä on ollut. Tosin täytyy myöntää, ettei minun Suomi-kuvani varmastikaan enää pidä paikkaansa. Siihen tulee ulkomailla asuessa ylimääräistä glow-efektiä, hohtoa.

Väriä astioihin

Monille kansainvälisesti nimekkäille työnantajille työskennellyt Haapaniemi haluaa töissään uusiutua tasaisin väliajoin. Pyrkimys on tahdittanut tietä vaatteista ja laukuista muotilehtikuvituksiin ja nyt viimeisimmäksi astioihin. Haapaniemen kuvia on nähty ja kiitelty ympäri maailmaa.

– Tämä tuorein aluevaltaus, astiastot, eivät ole merkinneet niin suurta muutosta työskentelyyn kuin voisi luulla. Toki keramiikan tekeminen merkitsee kuvien suunnittelemista aivan uudenlaiselle pohjalle, mutta hyvin se on sujunut, Iittalalle astioita suunnitteleva Haapaniemi pohtii.

Haapaniemen Taika-sarjaa on myyty Iittalan mukaan yllättävänkin hyvin ja se on poikinut runsaasti palautetta myös muotoilijalle itselleen.

– Olen saanut yllättäviä kirjeitä. Jotkut ovat muistelleet astiaston innoittamina lapsuuttaan, toiset taas haukkuneet sen lyttyyn. Kannanottoja on tullut puolesta ja vastaan ja yllättävän kiihkeän sävyisinä, Haapaniemi hämmästelee.

Astiat sesongin mukaan

Nyt Haapaniemi saa odottaa kommentteja uusimmasta Satumetsä-mallistostaan, Taika-sarjan kesäisemmästä versiosta.

– Satumetsä on tarkoitettu katettavaksi pöytään eri vuodenaikaan kuin Taika. Sen avulla pöydästä voi tehdä keväisemmän. Uskon ja toivon, että astiastot komplementoivat toisiaan, käyvät tavallaan vuoropuhelua. Haluan myös osoittaa kuluttajille sen, että kattauksessa kannattaa huomioida sesongin värit ja kuviot, Haapaniemi pohtii.

Kahden Iittalalle suunnitellun sarjan jälkeen Haapaniemen voisi luulla puhkuvan intoa astioiden suunnittelemisen suhteen. Onhan uusi aluevaltaus osoittautunut toimivaksi ja työn eri ulottuvuudet käyneet tutuiksi. Mutta muotoilija jarruttelee.

– Minua kiinnostavat aina uudet haasteet. En halua toistaa itseäni ja tehdä aina samoja juttuja, vaan etsin uusia aluevaltauksia. Pyrin myös muuttamaan omia käsityksiäni. Tärkeintä minulle työssä on se, että minun designini säilyttäisi merkityksensä ja toisi markkinoille aina jotain uutta.

Animaatio ja lastenkirja

Nyt Klaus Haapaniemi omistaa aikansa astioiden sijaan muille projekteille. Animaatiota hän on työstänyt jo jonkin aikaa, kuten myös lastenkirjaa yhdessä Rosa Liksomin kanssa.

– Lastenkirja on tällä hetkellä töistäni se mielenkiintoisin. Me olemme tehneet sitä jo useamman vuoden ajan, taidan itse asiassa olla melkoinen perfektionisti töiden suhteen. Hion ja hion loputtomiin. Kirja on jo loppusuoralla, mutta saattaahan tässä käydä niinkin, että aloitan koko homman taas alusta, Haapaniemi naurahtaa.

Kirjaprojektin etenemistä ei ole vaikeuttanut edes kirjoittajan ja kuvittajan fyysinen välimatka.

– Siitä ei todellakaan ole ollut mitään haittaa! Rosa Liksom on ehkä täydellisin yhteistyökumppani, joka minulla on koskaan ollut. Välimatka tekee työn oikeastaan aika ilmavaksi ja helpoksi, auttaa keskittymään omaan osuuteen projektissa.

Boheemit työajat

Ammatillista jämähtämistä välttävä Haapaniemi haluaa pitää myös arkensa yllätyksellisenä. Se tarkoittaa säännöllisen epäsäännöllisiä työpäiviä.

– Pyrin siihen, ettei työpäiväni olisi aina samanlainen. Teen yleensä aika pitkiä päiviä, joihin kuuluu paljon erilaisia neuvotteluja, esimerkiksi yhteistyökumppaneiden kanssa. Puhun paljon puhelimessa ja lähettelen sähköposteja töihin liittyen. Mutta sitten kun on luovan prosessin vuoro, kaikki muu saa jäädä. On vain paperi ja kynä ja rauha katsoa, mitä paperille syntyy.

Luovista ideoistaan Haapaniemi pystyy keskustelemaan myös kotona, suomalaisen tyttöystävänsä Mia Walleniuksen kanssa. Viktoriaanisessa talossaan Victoria Parkin lähistöllä Lontoossa asuva pari muodostaa muodin ja muotoilun suomalaisen iskunyrkin.

– Mia työskentelee AD:na Gucci Groupilla, Haapaniemi paljastaa.

Realistiset haaveet

Tulevaisuus vie kansainväliseen nosteeseen imaistua muotoilijaa eri puolille maailmaa, ihan kuten tähänkin saakka. Uusista töistä ja aluevaltauksista haaveileva Haapaniemi haluaa pitää vaihtoehtonsa avoimena, vaikka myöntääkin haikeasti vuosien ajaneen joidenkin haaveiden ohi.

– Kai se täytyy hyväksyä, ettei minusta enää voi tulla tenniksen maailman ykköstä tai Michelinin tähtiä keräävää kokkia. Siitäkin huolimatta haluan pyrkiä muutokseen ja tehdä tulevaisuudessa jotain aivan muuta kuin nyt. Ehkä otankin uudelleen esille haaveen, jonka jo ehdin kuopata toteutumattomana. Jospa minusta tuleekin elokuvaohjaaja!

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.