Mainos

Museovirasto irtisanoo enintään 40

Museovirasto vähentää henkilökuntaa ja sulkee kahdeksan museota yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen. Irtisanottavia on viraston mukaan enintään 40.

Tarkka määrä ja lakkautettavat tehtävät selviävät tämän kuun aikana. Kahdeksan Kansallismuseon alaisuudessa toimivaa kesämuseota pidetään suljettuina. Kiinteistöjen hoidosta neuvotellaan kaupunkien, kuntien ja säätiöiden kanssa.

Palkkamenoja supistetaan myös vähentämällä kausityövoimaa ja jättämällä täyttämättä avoimia virkoja. Säästöjä on etsitty myös kulupuolelta, mutta henkilökuntaa vähennetään silti 55 henkilötyövuoden verran.

– Kaikki muu on kiinteitä kuluja, joista ei voi tinkiä, sanoo viestintäpäällikkö Lea Murto-Orava Museovirastosta.

Museovirasto joutuu kiristämään vyötä, sillä valtion vuoden 2012 budjetissa viraston määrärahoja leikattiin lähes kolme miljoonaa euroa.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) moittii työnantajaa siitä, että yt-neuvotteluissa ei löydetty muita keinoja budjettivajeen täyttämiseen kuin henkilöstön vähennykset.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.