Mainos

Muusikkojen tunnustuspalkinto Heikki Hämäläiselle

Suomen Muusikkojen Liitto on antanut vuoden 2009 tunnuspalkinnon viulisti Heikki Hämäläiselle. Palkinto on arvoltaan 2000 euroa.

Hämäläinen, 62, on toiminut lähes 40 vuoden ajan Helsingin kaupunginorkesterin viulistina ja esiintyy yli 3000:lla lähinnä rytmimusiikin ääniteraidalla. Äänitteillä Hämäläinen on esiintynyt säännöllisesti 60-luvulta lähtien sekä sovittajana että viulistina.

Hämäläinen aloitti studiotyöt maineikkaan Jorma Ylösen jousiryhmän jäsenenä. Myöhemmin hän jatkoi tätä perinnettä omalla nimellään tunnetun sektionsa johtajana, jalostaen jousiryhmän soundia ja fraseerausta edelleen erityisesti rytmimusiikissa.

Hämäläinen oli Vantaan Viihdeorkesterin pitkäaikainen konserttimestari ja hän jatkaa orkesterin jäsenenä edelleen. Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterissa Hämäläinen toimi 70- ja 80-luvuilla. Hän on soittanut myös muun muassa Helsingin kamariorkesterissa ja Finlandia Sinfoniettassa.

Hämäläinen tunnetaan hyvänä hengenluojana ja esimerkillisestä työmoraalistaan musiikinlajista riippumatta. Hämäläisen poikkeuksellisen monipuolinen ja ansiokas ura jatkuu edelleen eläkkeelläkin.

Suomen Muusikkojen Liiton tunnustuspalkinto jaettiin nyt 32:n kerran.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.