Mainos

Napero-Finlandia painajaisunesta kertovalle sadulle

Tarina sairastuneen lapsen painajaisunesta on voittanut tämän vuoden Napero-Finlandian. Kokkolalaisen Anni Keskipoikelan kirjoittama Varjo-satu sai tuomaristolta kiitosta taitavasta kerronnasta ja kauniista kielestä.

Tuomaristo myös kehui Keskipoikelaa lahjakkaaksi sanankäyttäjäksi, jonka tarina pysyi tiukimmin vuoden teemassa, joka oli taikayö.

Alakoululaisille suunnattuun Napero-Finlandiaan osallistui liki 2 370 satua. Kilpailun suosio on kasvanut, sillä viime vuosina kilpailuun on osallistunut noin 1 000 satua.

Voittosatu kilpaili 5.-6.-luokkalaisten sarjassa.

Tuomariston mukaan lasten saduissa nousi esiin yllättävä teema: yksinäisyys. Monen sadun sankareina ovat yksinäiset, orvot tai jopa vanhempien kiireessä "unohtamat" lapset, joiden maailma korjaantuu, kun ystävä löytyy.

Päätalo-Instituutti jakoi kahdeksannentoista Napero-Finlandian Taivalkoskella maanantaina.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.