Mainos

Napoleon kohtaa Mannerheimin Kiasmassa

Installaatiossa Napoleon kohtaa Mannerheimin, toisaalla uljas ratsastajapatsas Hallitsija on sijoitettu Mannerheimin vastaavan viereen. Kahden hallitsijan välissä on tosin seinä ja ikkuna. Ei, kyseessä ei ole sotamuseon uusi näyttely, vaan Nykytaiteen museo Kiasman Afrikka-aiheista nykytaidetta esittelevä ARS 11.

Perjantaina avautuva ARS 11 kertoo Afrikan historiasta, muun muassa kolonialismista, mutta nykyisyys ja globaalit aiheet ovat myös vankasti läsnä. Ja huumorikin pilkahtaa. Kamerunilaisen Barthelemy Toguon installaatiossa Kiivetä alas on mukana Suklaasuukkolaatikko. Kuten hyvin muistetaan Suklaasuukon nimi ehti vuosikymmeniä olla Neekerinpusu.

Museonjohtaja Pirkko Siitari painottaa, että ARS 11 ei missään tapauksessa ole yleisesitys Afrikan nykytaiteesta. Jo siitäkin syystä, että näyttelyn 30 taiteilijaa eivät kaikki ole afrikkalaisia. Mukana on muitakin aina Suomea myöten.

– Yleisesitys Afrikan nykytaiteesta olisi liian laaja hanke. Afrikassa on niin paljon maita, kieliä ja kulttuureja. Tästä syystä näyttelyllä ei ole lainkaan alaotsikkoa, Siitari sanoo.

Monta tapaa kirjoittaa historiaa

Eteläafrikkalaisen Mary Sibanden lasikuidusta ja tekstiilistä loihtimassa teoksessa Hallitsija komeasti puettu nainen on vauhdissa uljaan ratsunsa selässä. Afrikkaa on kuitenkin hallittu paljon maanosan ulkopuolelta.

On loppujen lopuksi kulunut pelottavan vähän aikaa siitä, kun Belgian kuninkaan Leopoldin hallinto hakkasi Kongossa työnormeista jälkeenjääneiltä paikallisilta käsiä irti. Ja meno jatkui Afrikassa melkoisena pitkälle 1900-luvun puolelle asti.

– Muistiin ja mieleen palauttaminen on eräs näyttelyn teemoista. Kolonialismi ja sen Afrikkaan jättämät jäljet. Taiteilijoilla on on erilaisia tapoja kirjoittaa uudelleen historiaa, Pirkko Siitari luonnehtii.

Paikallista ja globaalia

Näyttely pohdiskelee myös esittämistä. Se voi perustua poseeraukseen, fiktiivisen roolin ottamiseen tai vaikkapa teoksen lavastuksenomaiseen rakenteeseen. Ja vaikka näyttelyn keskiössä onkin Afrikka, myös globaalit teemat nousevat esiin.

– Teemat voivat olla Afrikan kannalta ajankohtaisia ja paikallisia, mutta ne ovat sitä samalla myös maailmanlaajuisesti, kuten pakolaisuus, siirtolaisuus ja ympäristökysymykset, Siitari Huomauttaa.

ARS 11 kirjan esipuheessa Pirkko Siitari muistuttaa, että Afrikka on suomalaisia yhä lähempänä ja samalla aiempaa vaikuttavampana osana suomalaista yhteiskuntaa. Konkreettinen esimerkki on beniniläisen Georges Adeagbon installaatio Napoleonin ja Mannerheimin kohtaaminen. Teoksen nimessä mainittujen hahmojen lisäksi installaatiosta löytyy paljon muutakin, muun muassa Urho Kekkonen.

– ARS 11 -näyttelyn yhteydessä Afrikka ymmärretään kulttuuristen vaikutteiden lähtökohtana ja niiden vastaanottajana, ennen ja nyt.

ARS 11 on avoinna Helsingissä Taidemuseo Kiasmassa 15.4-27.11.

Katso tänään lisää Kymmenen uutisista

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.