Mainos

Niko Saksan elokuvateattereihin ennätyslaajuudella

Niko – lentäjän poika (Niko – Ein Rentier hebt ab) saa ensi-iltansa Saksassa tänään peräti 450 kopiolla. Se on suurin suomalaisen elokuvan julkaisu koskaan.

Saksalaiset koko perheen elokuvat levitetään Saksassa noin kolmella sadalla kopiolla. Paikallisen levittäjän satsaus Nikoon on siis kova. Myös sen markkinointibudjetti on suuri. Saksalaisen levitysyhtiön Universum Filmin tavoite on peitota Nikon saama katsojamäärä Ranskassa, joka oli noin 600 000 katsojaa elokuvateattereissa.

Universum Film on palkannut Nikon saksankieliseen dubbaukseen tunnettuja nimiä. Wilma-lumikon roolissa (suomalaisena äänenä Vuokko Hovatta) kuullaan Barbara Schöneberger, joka on Saksassa tunnettu TV-juontaja, komedienne ja laulaja.

Niko – Lentäjän poika on kerännyt maailmanlaajuisesti tähän mennessä noin puolitoista miljoonaa katsojaa. Saksa on viidestoista maa, jossa Niko tulee elokuvateattereihin. Edellinen ensi-ilta oli Italiassa viime viikolla. Seuraavat ensi-illat Niko saa Kroatiassa ja Liettuassa.

Niko sai uusintaensi-illan elokuvateattereissa Suomessa viime viikonloppuna kautta Suomen. Nikon on nähnyt elokuvateattereissa Suomessa yli 233 000 katsojaa. Elokuva julkaistaan Suomessa dvd:nä joulukuun alussa.

Niko on valittu yhdeksi kolmesta ehdokkaasta, joista Euroopan elokuva-akatemian jäsenet äänestävät parhaan animaatioelokuvan voittajan. ”Euroopan Oscarit” jaetaan 12. joulukuuta Bochumissa Saksassa. Suomessa Niko - Lentäjän poika palkittiin helmikuussa parhaan elokuvan ja parhaan käsikirjoituksen Jusseilla.

Poropoika Nikon tarinan ovat tuottaneet Petteri Pasanen ja Hannu Tuomainen, käsikirjoittaneet Hannu Tuomainen ja Marteinn Thorisson ja ohjanneet Cannes-voittaja Kari Juusonen ja Michael Hegner.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.