Mainos

Nuoren Voiman Liiton johtaja vaihtuu syksyllä

Nuoren Voiman Liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu FL Laura Serkosalo. Vuonna 1974 syntynyt Serkosalo on työskennellyt Nuoren Voiman Liiton tuottajana vuodesta 2007 ja sitä ennen erilaisissa järjestötehtävissä Pariisissa.

Serkosalo on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan kotimainen kirjallisuus ja filosofian lisensiaatiksi Pariisin Diderot -yliopistosta vuonna 2005. Lisäksi hän on toiminut kääntäjänä, suomen kielen opettajana ja kustannustoimittajana.

Laura Serkosalo aloittaa nelivuotiskautensa syyskuun alussa. Nykyinen, vuodesta 2005 toiminnanjohtajana työskennellyt Anu Laitila siirtyy puolestaan syksyllä Lukukeskuksen toiminnanjohtajaksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.