Mainos

Nuorten korutaiteilijoiden näyttely Lappeenrannassa

Lappeenrannassa Etelä-Karjalan museossa avataan sunnuntaina syyskuun loppuun asti kestävä laaja korunäyttely. Näyttelyyn on haalittu teoksia eurooppalaisilta nuoren polven tekijöiltä.

Nähtävillä on aina sormuksista videoteoksiin ja maalauksiin. Näyttelyyn on kutsuttu 12 eurooppalaista omaleimaista koruntekijää ja lisäksi kukin on saanut valita kaksi maanmiestään mukaan. Joukossa on myös neljä suomalaista taiteilijaa.

Mukana on myös seitsemän Lappeenrannan ammattikorkeakoulusta valmistunutta taiteilijaa. Kaiken kaikkiaan teoksia on 44 taiteilijalta, joista ulkomaalaisia on 24. Esillä on keskimäärin 3-5 korua jokaiselta taiteilijalta.

Nuorista ammattikorkeakoulusta valmistuneista taiteilijoista etenkin asikkalalainen Anna Rikkinen on jo ehtinyt herättää huomiota muista poikkeavasti koruista ajattelevana taiteilijana. Hänen työnsä kommentoivat rohkeasti naisen roolia nyky-yhteiskunnassa. Rikkinen on hyväksytty jatkamaan korutaiteen opintojaan maineikkaaseen Amsterdamissa sijaitsevaan Gerrit Rietveld Akatemiaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.