Mainos

Ohjelmien ennakkotarkastus päättyy - vastuu ikärajoista tekijöille

Kuvaohjelmien ennakkotarkastuksesta aiotaan luopua. Ikärajajärjestelmä on kuitenkin tarkoitus säilyttää. Ohjelmien ikärajojen luokittelu siirretään pääosin ohjelmia tekevien vastuulle.

Suomessa tarjottavat kuvaohjelmat luokitellaan vastedes yhdenmukaisin perustein, jos eduskunta hyväksyy sille huomenna annettavan kuvaohjelmalainsäädännön uudistusesityksen.

Luokittelu koskee kaikentyyppisiä ohjelmia. Lähtökohtana on, että kaikki ohjelmat olisi luokiteltava tarjottaviksi joko kaikenikäisille tai sitten niille tulisi antaa 7, 12, 16 tai 18 vuoden ikäraja.

Luokiteltuihin ohjelmiin lisätään sisältöä kuvaava symboli.

Valtion elokuvatarkastamo muuttuu Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskukseksi, joka voisi omasta aloitteestaan luokitella kuvaohjelman sekä tarkastaa ohjelmiin tehtyjä merkintöjä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.