Mainos

Olli Mustoselta konserttisarja Helsinkiin

Pianotaiteilija Olli Mustonen on kutsunut taiteilijaystäviään ja työtovereitaan konsertoimaan Helsinkiin. Tulossa on yksi Helsingin kulttuurivuoden klassisen musiikin merkkitapahtuma.

Konserttisarjan nimi Ludus Mustonalis on musiikkimaailman sanaleikki. Vapaasti suomennettuna se merkitsee Mustosen leikki. Taiteilija oli tänään Helsingissä julkistamassa hankkeen, jonka järjestäjänä on Sibelius-Akatemian konserttitoimisto.

Kymmenen nimekästä kansainvälistä taiteilijaa esiintyy akatemian konserttisalissa vuoden 2000 aikana. Sarjan konsertit ovat myös tasokas vaihtoehto megakonserteille, sillä useat säveltäjät ovat kirjoittaneet parasta tuotantoaan juuri pienimuotoisille kokoonpanoille tai soolosoittimille.

Yksittäisiä taiteilijoita kuullaan enää vain harvoin solistisarjoissa. Tilanne on aivan päinvastainen kuin orkestereilla, oopperoilla ja teattereilla. Näissä määrätyn teeman, sarjan tai aiheen toteuttaminen sujuu joustavasti. Solistisella puolella konsertti jää liian usein vain yksinäiseksi tapahtumaksi, pohdiskelee Mustonen.

Vielä parikymmentä vuotta sitten Helsingissäkin oli omia resitaaleja, mutta sittemmin ne ovat hiipuneet pois. Mustonen toivookin, että uusi satsaus kirvoittaisi solistikonsertit uuteen nousuun.

Bach ja Beethoven johtoteemoina

Kymmenen konsertin sarjan peruspilareina ovat Bach ja Beethoven, mainitsee Olli Mustonen. Hän on tämän hetken yksi tunnetuimpia ja kysytyimpiä esiintyviä suomalaisia taiteilijoita.

Mustonen soittaa niin omissa konserteissaan kuin nimekkäiden orkesterien solistina. Viimeksi viime viikonvaihteessa hän oli Berliinin filharmonikoiden solistina. Joulun alla pianisti soittaa Beethovenin pianokonsertot Radion sinfoniaorkesterin solistina Finlandia-talossa.

Mustonen luonnehtii Bachin ja Beethovenin teoksia suureksi musiikiksi.

-Jos tuntee Beethovenin musiikin, tuntee säveltäjän, kiteyttää pianisti. Huumori, lämpö, taistelu, usko hyvään leimaavat Beethovenin tuotantoa.

Kiintoisia, sytyttäviä persoonallisuuksia

Mustonen luonnehtii taiteilijaystäviään kiintoisiksi ja kuulijansa sytyttäviksi persoonallisuuksiksi. He nauttivat myös hänen täyttä luottamustaan. Osaa sarjan taiteilijoita yhdistää se, etteivät he ainoastaan ole solisteja, vaan toimivat myös kapellimestareina.

Pianisti pitää tärkeänä säveltäjien ja esittäjien välistä vuorovaikutusta. Ellei yhteyksiä ole, vaarana on säveltäjän eristäytyminen tiedemiehen rooliin musiikin koelaboratorioihin, povaa Mustonen.

Cembalisti, sellisti, viulisti

Sarjan aloittaa 14. helmikuuta barokkimusiikin taituri, cembalisti Ton Koopman Hollannista. Maaliskuussa Mustosen kanssa esiintyy britti Steven Isserlis, yksi ikäpolvensa tunnetuimpia sellistejä.

Isserlis ja Mustonen ovat hyviä ystäviä. He levyttävät ja esiintyvät uutterasti yhdessä eri puolilla maailmaa. Suomalaisesta annista vastaavat viulisti Pekka Kuusisto ja pianisti Raija Kerppo, molemmat kovan luokan kansainvälisiä nimiä.

Mustosen seulan on läpäissyt kaksi venäläistä pianistia Mihail Pletnev ja Grigori Sokolov. Jälkimmäisen konsertti teki 12-vuotiaaseen Mustoseen aikanaan valtavan vaikutuksen. Kreikkalainen viulisti Leonidas Kavakos täydentää sarjaa.

Liediä maailman huipulta esittävät tenori Peter Schreier ja pianisti Eero Heinonen. Heinonen on ollut Mustosen arvostettu opettaja. Komea sarja päättyy suureen kamarimusiikki-iltaan vuoden 2000 joulukuussa. Ludus Mustonalis kuuluu Helsingin kulttuurivuoden ohjelmistoon.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.