Mainos

Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto lopetettiin

Kirjallisuuspalkinnon lakkauttaminen oli järkytys valintaa organisoivalle Suomen maakuntakirjailijat -järjestölle.

Olvi-säätiön kirjallisuuspalkintoa ei enää jaeta. Päätös palkinnon lakkauttamisesta tehtiin säätiön uuden hallituksen kokouksessa 17. maaliskuuta.

Palkinnon esiraadin nimeävä Suomen maakuntakirjailijat ry sai päätöksestä kirjeen, jossa perusteluita ei kerrottu.

- Olimme suorastaan tyrmistyneitä. Palkinto on saanut jalansijaa ja sitä arvostetaan, koska se on laaja-alaisempi kuin Finlandia-palkinto. Palkinnon piiriin kuuluivat kaikki kirjallisuuden lajit runoista dekkareihin, kertoo yhdistyksen toimistosihteeri Teija Venhola-Hirvelä.

Palkinto perustettiin vuonna 1996. Viime vuonna kustantajat lähettivät arvioitavaksi yhteensä yli 130 teosta. Palkinnon suuruus oli 12 600 euroa.

Palkinnon ovat saaneet muiden muassa Maarit Verronen (1996), Hannu Raittila (1998), Maria Peura (2001), Arto Salminen (2004) ja Virpi Saarinen (2005).

Olvi-säätiö on yleishyödyllinen säätiö ja Olvi oyj:n pääomistaja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.