Mainos

Onko tämä mölyä vai oopperaa? - katso ja kuuntele

Säveltäjä Pasi Lyytikäinen toi tänään oopperan kaiken kansan keskelle Kampin kauppakeskukseen Helsingin keskustaan. Soittimina käytettiin myös kansanomaisesti vasaroita, poraa, korkokenkiä ja jopa tuulipukuja. Kesän oopperakeskustelu sai samalla uuden lis

Helsingin kamarikuoro kantaesitti kauppakeskuksen vilkkaassa alakerroksessa Lyytikäisen johdolla tämän uuden teoksen Le Saxophone. Oopperaa, teatteria ja performanssia yhdistelevän teoksen teksti on Hector Berliozin vuonna 1849 kirjoittama kuvaus saksofonin äänestä.

Lyytikäisen sävellys hyödyntää arkista äänimaisemaa. Yksi soitin eli tuulipuvusta lähtevä ääni kuvaa 1990-lukua.

Säveltäjän mukaan tuulipukukankaan äänen tekee kiinnostavaksi se, että kun kangasta liikutetaan eri nopeuksin, niin sen äänenkorkeus vaihtelee. Hitaasta liikkeestä syntyy matala ääni ja liikettä nopeuttamalla äänen korkeus nousee.

Kulttuuriministerikin halusi oopperan kansan keskelle

Oopperakeskustelu on käynyt koko kesän vilkkaana, kun paljastui, että uusi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas) ei ollut käynyt nimityshetkellään kertaakaan oopperassa. Hän näki, kuuli ja koki viime viikolla Savonlinnassa Don Carlon, Unkarin valtionoopperan vierailunäytöksen Olavinlinnassa.

Arhinmäki toivoi tuolloin, että yhä useampi suomalainen tutustuu kulttuuritarjontaan ja että kynnys lähteä tilaisuuksiin ja näyttelyihin alenisi.

– Museoilla voisi olla pääsymaksuttomia päiviä. Olisi hienoa, jos taide tulisi ihmisten luo eikä ihmisten tarvitsisi mennä taiteen luo. Peruspäivärahalla toimeen tulevalla on jo kymmenen euron pääsylippu liian kallis, Arhinmäki kertoi itä-Savo -lehdelle.

Tänään siis Kampissa oli tarjolla ilmaista oopperaa ja vieläpä kantaesitys.

Asialla kokenut säveltäjä

Pasi Lyytikäinen on opiskellut sävellystä Sibelius-Akatemiassa. Hänen läpimurrokseen säveltäjänä muodostui Juhani Ahon romaaniin pohjautuva Helsinkiin-ooppera, joka kantaesitettiin Aleksanterin teatterissa vuonna 2005. Lyytikäisen teoksia esitetään jatkuvasti ympäri maailmaa, viime vuosina muun muassa Pariisissa, New Yorkissa, Shanghaissa ja Berliinissä.

Hänen teoksensa Par pianoduolle palkittiin 2002 Lontoossa järjestetyssä Tong Piano Duet Competition for Composers -kilpailussa. Lyytikäisen teos Parkkeri big bandille edusti Suomen yleisradiota vuonna 2004 Unescon säveltäjärostrumissa, Pariisissa.

Pasi Lyytikäinen tekee parhaillaan myös musiikin tohtorin tutkintoon tähtääviä sävellyksen taiteellisia jatko-opintoja.

(MTV3)

Katso Terhi Hyvärisen juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.