Mainos

Onko työpaikan äänekkäin aina sosiaalisesti taitavin?

Sosiaalisuutta pidetään perinteisesti ”hyvän ihmisen” merkkinä, mutta onko sosiaalisuutta se, että ihminen on aina seuran keskipiste, ottaa tilan ja työntää muut syrjään, kysyy psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen tänään julkaistussa kirjassaan. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot -teos syventää ymmärrystä aiheesta ja selventää sosiaalisuuden ja sosiaalisten taitojen eroja.

Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, joka liittyy haluun olla ihmisten kanssa. Sosiaaliset taidot taas ovat opittuja ja tarkoittavat kykyä olla muiden kanssa. Sosiaaliset taidot eivät vaadi pohjakseen mitään tiettyä temperamenttia. Ujolla ihmisellä voi olla erinomaiset sosiaaliset taidot, ja ujous liittyy empatiaan ja herkkyyteen ymmärtää toisia ihmisiä.

- Yhteiskunnassa on monia kuplia, jotka pelkällä olemassaolollaan saavat tietyillä ominaisuuksilla varustetut ihmiset tuntemaan itsensä huonoiksi. Kun puhutaan erilaisuuden ymmärtämisestä, vedotaan usein suvaitsevaisuuteen. Suvaitsevaisuuden odotus kuitenkin sisältää ajatuksen, että asiassa on jotain, jota tulisi suvaita. Ei kukaan pyydä suvaitsemaan hienoja, hyviä ja tavoiteltavia asioita. Suvaitsevaisuutta ei silloin tarvita, kun oikeasti ymmärretään ihmisten erilaisuus, Keltikangas-Järvinen kertoo.

Psykologian professorin mielestä työelämässä on menty liian pitkälle sosiaalisuuden arvostamisessa. Suulas itseään ja taitojaan korostava visionääri voi ohittaa nykyisin maltillisen ja rauhallisen asiantuntijan työpaikan saannissa.

Professorin mukaan johtajien ja esimiesten pitäisi työelämässä arvostaa paljon nykyistä enemmän työntekijöiden näyttöjä ja asiaosaamista. Sosiaalisuuden korostamisen voisi jättää vähemmälle. Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa, että ylisosiaalinen ihminen ei sovi johtajaksi. Syynä on se, että hyvin sosiaalinen ihminen haluaa miellyttää muita ja on riippuvainen muiden mielipiteistä. Hän ei pysty tekemään ikäviä päätöksiä yksin, vaan sälyttää ne muille.

Sosiaalisten taitojen kääntöpuoli on aggressiivisuus. Keltikangas-Järvinen kertoo kirjassaan, miten aggressiivinen käytös kehittyy ja miten sen kehittyminen estetään kasvatuksella.

Ihmissuhteiden ja työelämän vaikeimpiin ongelmiin kuuluu narsismi, josta ei niinkään kärsi narsistinen ihminen itse vaan ympäristö. Narsismi liittyy aggressiiviseen käytökseen; kirjassa tarkastellaan sen vaikutuksia ihmisen eri kehitysvaiheissa lapsuuden päiväkotikokemuksista työpaikoille.

Liisa Keltikangas-Järvinen on Helsingin yliopiston psykologian professori. Hänet valittiin Vuoden professoriksi 2008.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.