Mainos

Osmo Valtosen taidekokoelma lahjoituksena Emmalle

Kuvataiteilija Osmo Valtosen (1929-2002) vaimo Hilkka Valtonen on lahjoittanut miehensä taidekokoelman Espoon modernin taiteen museolle Emmalle.

Lahjoitetussa kokoelmassa on noin sata maalausta, saman verran veistoksia, piirustuksia, grafiikkaa sekä henkilöarkistomateriaalia. Museo koostaa kokoelmasta näyttelyn, kunhan teknisesti vaativat teokset on saatu konservoitua.

Osmo Valtosen tuotannon tunnetuin osa koostuu liikkuvista taideteoksista. Suuri taideyleisö muistaa hänen teoksistaan parhaiten hiekkapiirturit, joiden suunnittelun hän aloitti 1970-luvun puolivälissä.

Valtonen työskenteli Nallepolun taiteilijatalossa Espoon Tapiolassa 29 vuotta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.