Mainos

Penttinen ja Rusanen voittivat Lappeenrannassa

Lappeenrannan valtakunnallisen laulukilpailun naisten sarjan on voittanut mezzosopraano Tiina Penttinen ja miesten sarjan baritoni Ville Rusanen.

Naisten sarja oli sopraanojen näytöstä. Toisen palkinnon sai Hanna-Leena Haapamäki, kolmanneksi tuli Sirkka Lampimäki. Miesten sarjassa kahden baritonin, Rusasen ja Pekka Leskelän, väliin kiilasi tenori Ville Salonen.

Tuomariston puheenjohtajan Erkki Korhosen mukaan kilpailu oli mielenkiintoinen ja tiukka. Lopputulokseen vaikutti kilpailun koko kaari, äänimateriaali ja musikaalisuus, laajan ohjelmiston kokonaisote. Voittajille on luvassa töitä Kansallisoopperassa, Korhonen vakuuttaa. Lahjakkaiden nuorten laulajien katoamista ulkomaille hän ei pidä ongelmana.

-Niin kuin on nähty, ulkomailla uraa tekevät suomalaiset laulajat rikastuttavat myös kotimaista musiikkielämää. Nyt tuomaristossa istuva Lilli Paasikivi on tästä hyvä esimerkki. Sitä paitsi koko oopperataide on nimenomaan eurooppalaista. Ooppera on yhdistänyt Eurooppaa jo satoja vuosia ennen EU:ta, Korhonen sanoi.

"Työvoitto tämä oli"

30-vuotias Tiina Penttinen opiskelee Sibelius-Akatemiassa Marjut Hannulan johdolla. Kaustisen musiikkilukion jälkeen hän pääsi Pop&jazz-konservatorioon, mutta mieltymykset kääntyivät vähitellen klassisen musiikin puolelle. Ilmaisuvoimaisesta äänestä ja koskettavasta lavaesiintymisestä kiitetty Penttinen osallistui Lappeenrannan kilpailuihin jo vuonna 2002, jolloin hän karsiutui alkuerissä.

-Työvoitto tämä kilpailu minulle oli ja työtilaisuuksia tältä voitolta eniten toivon. Opintolaina pitää maksaa, Penttinen hymyili tummanpunaisessa iltapuvussaan. Finaalissa Penttinen lauloi Ebolin aarian Giuseppe Verdin Don Carloksesta. - Ebolin rooli on toiverooli, sen haluaisin tulevaisuudessa tehdä, Penttinen sanoi.

Miesten sarjan voittaja, 26-vuotias baritoni Ville Rusanen on kuopiolaisen lauluperheen kuopus. Opinnot jatkuvat Sibelius-Akatemiassa Päivi Nisulan johdolla. Aiempia opettajia olivat isä Pertti Rusanen ja professori Jorma Hynninen.

Rusasen lauluperheen kuopus


-Rankkaa keskittymistä tämä kilpailu vaati, mutta hienoa oli ja yleisöltä sai voimaa, Rusanen kuvasi salamavalojen räiskeessä. Soinnikkaalla äänellä ja vapautuneella tulkinnallaan vakuuttanut Rusanen lähtee Lappeenrannasta Janazekin Ovelan ketun harjoituksiin. Sibelius-Akatemian produktio tulee ensi-iltaan Kansallisoopperan Alminsalissa tammikuun lopulla.

Ensimmäisiin onnittelijoihin kuului isän Pertti Rusasen ohella sisar Johanna Rusanen, joka voitti Lappeenrannassa kultaa vuonna 1996. -Hyvin pitivät pikkuveljen hermot. Nyt pitää vain muistaa, ettei lähde liian suuriin saappaisiin. Isä on meitä aina pidätellyt - liian vaativiin tehtäviin ei kannata rynnätä, vaikka tilaisuuksia tulisikin, Johanna Rusanen sanoi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.