Mainos

Pimeät yöt -festivaali Tallinnassa

Tallinnassa ja Tartossa nähdään 6.-12. joulukuuta Pimeät yöt -elokuvafestivaaleilla viisi suomalaiselokuvaa. Elokuvajuhlat aloittavat samalla koko vuoden kestävän Seitsemäs taivas -juhlavuoden. Juhlien suomalaispanoksesta vastaa Helsinki 2000 -kulttuuriprojekti. Kaikkiaan Helsinki 2000 -tapahtumiin kuuluu 450 projektia. Näistä 20 on filmiprojektia, kertoi tuottaja Raija Koli. Pimeät yöt on ainoa elokuvatapahtuma, joka toteutetaan Helsingin ulkopuolella.

Pimeät yöt -festivaali järjestetään Virossa nyt kolmannen kerran. Tämän vuoden pääteemoina ovat sveitsiläiset elokuvat, Marlene Dietrich -kooste, ruotsalaisen Jan Troellin tuotanto, kokeileva portugalilainen elokuva sekä Suomesta Aki Kaurismäen mykkäfilmi Juha. Juha esitetään Estonian konserttisalissa 10. joulukuuta. Elokuvan juonta myötäilee musiikillaan Anssi Tikanmäen filmiorkesteri. Suomalaisia elokuvia on Pimeiden öiden ohjelmistoon valittu kaikkiaan viisi. Avajaisfilminä esitetään Olli Saarelan ohjaama Rukajärven tie. Erityisesti nuorille pyritään markkinoimaan Raimo O. Niemen ohjaamaa Poika ja ilves -elokuvaa. Aleksi Mäkelän Häjyt ja Matti Iäksen Sokkotanssi päättävät suomalaistapahtuman.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.