Mainos

Pohjoismaiden musiikkipalkinto Tanskaan

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2001 musiikkipalkinnon saa tanskalainen jazztrumpetisti, kapellimestari ja säveltäjä Palle Mikkelborg. Tunnustus on noin 276 000 markkaa ja se luovutetaan Mikkelborgille toukokuussa Oslossa

.

Kahtena edellisenä kertana Pohjoismainen musiikkipalkinto on tullut Suomeen. Tänä vuonna sen sai säveltäjä Kaija Saariaho ja viime vuonna kapellimestari Leif Segerstam.

Vuonna 1941 syntynyt Palle Mikkelborg on oman ikäpolvensa tunnetuin pohjoismainen jazztrumpetisti ja hän on tehnyt yhteistyötä mm. Miles Davisin kanssa. Neuvosto palkitsi hänet "pitkästä ja menestyksellisestä taiteellisesta toiminnasta - aina kokeilevasta, improvisoivasta, uutta luovasta ja etsivästä".

(STT-MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.