Mainos

Professori Taisto Ahtola kuoli

Taidemaalari, professori Taisto Ahtola kuoli sunnuntaina Hämeenlinnassa. Hän oli syntynyt 27. huhtikuuta 1917 Porissa.

Kansakoulunopettajaksi opiskellut Ahtola alkoi kiinnostua taiteesta toimiessaan johtajaopettajana Huittisissa ja saatuaan ensioppia Mikko Oinoselta.

Hämeenlinnaan Ahtola muutti 1950-luvun alussa. Hän toimi lähes kolme vuosikymmentä Hämeenlinnan taidemuseon intendenttinä. Ahtolan kaudella museo kasvoi merkittäväksi suomalaiseksi taidemuseoksi.

Intendentti hankki taidemuseolle useita arvokkaita testamenttilahjoituksia ja loi laajat kansainväliset kontaktit. Taisto Ahtola kutsuttiin mukaan lukuisiin valtakunnallisiin ja paikallisiin kuvataidejärjestöihin ja toimikuntiin.

Ensimmäisen taidenäyttelynsä Ahtola piti Hämeenlinnassa vuonna 1962. Kotimaisten näyttelyiden lisäksi hän osallistui vuosikymmenien ajan myös lukuisiin ulkomaisiin näyttelyihin. Ahtola oli mukana perustamassa Suomen ensimmäistä merkittävää taiteen kesänäyttelyä Oriveden Purnua kuuden muun kuvataiteilijan kanssa.

Vuonna 1967 Ahtolalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali ja professorin arvonimen hän sai vuonna 1974. Taisto Ahtola on ollut tämän kesän klassikkotaiteilijana esillä Pyhäniemen kartanon kesänäyttelyssä Hollolassa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.