Mainos

Putouksen Armi ei pelkää näytellä hullua TTT:n lavalla

Tampereen työväen teatteri esittelee tänään epätavallisella tavalla epätavallista satsaustaan: Lehdistöä houkutellaan infoon tarjoamalla lounasta Suomen kalleimmassa hotellissa, Helsingin Kämpissä.

Uuden musikaalin nimi "Prinsessa" ei sekään ensi kuulemalta tule työväenluokasta. Glamour onkin harhaa, aivan kuin elämä prinsessana Kellokosken mielisairaalassa pitkäaikaispotilas Anna Lappalaisella.

Syksyksi valmistuva musikaali on jatkoa Arto Halosen Prinsessa-elokuvalle, joka saanut lukuisia palkintoja, tuorein joulukuulta kun se palkittiin parhaana kokoillan fiktioelokuvana Yhdysvalloissa Teaneckin elokuvafestivaaleilla. Suomessa Prinsessa-leffan on nähnyt jo yli 300 000 katsojaa.

Musikaalin pääosaan on kiinnitetty näyttelijä Armi Toivanen, joka valittiin Putous-sketsiohjelman viimekauden voittajaksi hahmollaan Leena Hefner o.s. Herppeenluoma.

Toivanen on Tampereelta kotoisin, Putouksessa hän on tehnyt tunnetuksi Tampereen Nekalaa.

Hän esittää myös pääosaa elokuvassa 21 tapaa pilata avioliitto. Elokuva tulee teattereihin 8. helmikuuta. Kevään Toivasta pitää Helsingissä rooli kaupunginteatterin näytelmässä "Ihmisen osa".

Musikaalilla vaikea aihe

Mielisairaalan ja kiisteltyjen hoitokokeilujen kuvaus on musikaalille haastava aihe. Käsikirjoituksen tekee työryhmä Arto Halonen ja Pirjo Toikka. Ohjaustyönä tämä on elokuvassa mainetta ansainneelle Arto Haloselle ensimmäinen musikaaliohjaus.

Sävellyksen tätä varten tekee Tuomas Kantelinen, elokuvasävellyksistä ja tuoreena Jääkuningatar-baletista tunnettu ja kiitelty säveltäjä.

Työväen teatterin tehtävä täyttyy musikaalin yhteiskunnallisuudessa. Erilaisuuden hyväksyminen ja ihmisen oma käsitys omasta identiteetistään ovat teoksen teemoina.

Bussimatkallaan Helsinkiin TTT:n työryhmä pysähtyi Kellokosken mielisairaalaan tutustumaan sairaalamuseoon. Prinsessana itseään pitäneen Anna Lappalaisen elämänkerta ilmestyi Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan kirjoittamana vuonna 2010.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.