Mainos

Reaganista tekeillä elokuva

Yhdysvaltain edesmenneestä presidentistä Ronald Reaganista tehdään elokuva. Rainan on määrän ilmestyä elokuvateattereihin ensi vuoden lopulla.

Elokuvan budjetiksi on arvioitu noin 30 miljoonaa dollaria ja sen on käsikirjoittanut Jonas McCord. Sen paremmin ohjaajaa kuin näyttelijöitäkään ei ole vielä nimetty.

Reaganin elämää valotettiin jo kertaalleen The Reagans -minisarjassa seitsemän vuotta sitten. Sarjan käsikirjoitusta syytettiin kuitenkin liian vasemmistolaiseksi ja suuryhtiö CBS siirsi sen pienelle kaapelikanavalle, missä sarjan näki vain runsaat miljoona amerikkalaista.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.