Mainos

Riina Leskelälle naisohjaajien elokuvapalkinto

Riina Leskelän ohjaama dokumentti Elämää pakkasella on saanut ensimmäisen naisohjaajille suunnatun valtakunnallisen lyhytelokuvapalkinnon.

Palkinto jaettiin Arktisen upeeta -elokuvatapahtumassa Jyväskylässä tänään. Tuomariston mielestä vuosituhannen vaihtumisesta kertovan teoksen idea oli hyvä ja toteutus onnistunut.

Osin harrastajien materiaalista koostuvan teoksen merkittäväksi ansioksi nousi leikkaus. Leskelä vastasi myös teoksen leikkauksesta. Hän oli tehnyt käsikirjoituksen yhdessä Seija Hakkaraisen kanssa.

Kunniamaininnan sai kaksi elokuvaa. Dokumenttielokuva Paimenen ohjauksesta vastasivat Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lipsui. Kunniamaininta kohdennettiin erityisesti Lipsuin osuuteen. Toisen kunniamaininnan sai Liisa Janhusen ohjaama animaatioelokuva Tuuli.

Kilpailuun ilmoitettiin 40 teosta, joista 18 valittiin kilpailusarjaan. Tuomaristoon kuuluivat toimittaja Eila Tiainen, ohjaaja Maarit Lalli ja professori Jarmo Valkola.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.