Mainos

Rimminen: Finlandia-palkinnostani tiedotettiin lakonisella tekstiviestillä

Finlandia-palkinnon tänään pokannut kirjailija Mikko Rimminen ei ole vielä ehtinyt pohtimaan tarkemmin voittoaan. Rimmisen mukaan 30 000 euron arvoisen palkinnon ensisijainen merkitys löytyy kuitenkin hyväksynnän tunteesta.

- En ole vielä ehtinyt prosessoimaan aihetta kovin paljoa. Ensisijaisesti se merkitsee minulle jonkinlaista lupaa jatkaa valitsemallani tiellä. Tietyllä tavalla kyse on niinkin yksinkertaisesti asiasta kuin hyväksyntä, Rimminen toteaa.

- Ehkä tässä voi ajatella, että on tehnyt jotain hyvin.

Nenäpäivä-romaanillaan voiton ansainnut Rimminen sai tietää Finlandia-palkinnostaan hieman tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.

- Se oli hieman mutkikkaampi juttu, sillä kuulin voitosta jälkijunassa. Satuin nukkumaan pitkälle iltapäivään, ja minulla oli puhelin kiinni. Kun kustantamon väki ei sitten tavoittanut minua, he ilmestyivät ovelleni ryskäämään. Luulin, että jonkinlaiset huligaanit ovat oveni takana enkä mennyt avaamaan. Puolen tunnin päästä avasin vihdoin puhelimeni, ja siellä odotti lakoninen tekstiviesti, jossa ilmoitettiin voitostani, Rimminen kertoo.

- Siinä vaiheessa en tehnyt muuta kuin kävin suihkussa ja puin vaatteet ylleni.

Luvassa lisää pönöttämistä

Nenäpäivä-teos kertoo yksinäisestä keski-ikäisestä Irmasta, joka tekeytyy Taloustutkimuksen kyselytutkijaksi päästäkseen ihmisten koteihin juttelemaan.

- Irma ei suinkaan ole epätoivoinen, vaan päinvastoin jotenkin pystyväinen otus. Kirjan sanoma voi mennä pieleen, jos Irmaa ajattelee jonkinnäköisenä mielenterveystapauksena.

Kirjailijan mukaan teos perustuukin pitkälti Irman suhteellisen tavalliselle olemukselle.

- En halunnut tehdä kirjasta mitään yksinäisyyskurjistelua, vaan siinä on koko ajan jonkinlainen lohtu läsnä. Kirja ei kerro yksinäisyydestä, vaan yhteisöllisyydestä.

Kun Mikko Rimminen sai tietää ehdokkuudestaan kaksi viikkoa sitten, hän totesi "pönöttämisen tuntuvan vähän oudolta". Voiton myötä tätä pönöttämistä on tiedossa lisää.

- Kyllähän tämä jäykältä tuntuu. En kuitenkaan tee tästä mitään numeroa, vaan täytyy olla tyytyväinen voittoon. En rupea valittamaan, hän naurahtaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.