Mainos

Rock 'n rollin kuninkaan kuolemasta 30 vuotta

Elvis Presley on muun muassa levynmyynnissä mitattuna kirkkaasti maailman suosituin artisti. Kulttuuritutkijoiden mielestä hiipumaton Elvis-palvonta voidaan rinnastaa jo uskontoon.

Kevyen musiikin kuninkaan Elvis Presleyn kuolemasta on tänään 30 vuotta. Maailman suurimman supertähden ympärille kasvanut kultti ei silti osoita mitään hiipumisen merkkejä - päinvastoin.

Kulttuuritutkijoiden mukaan Elvis-myytti on muuttunut jo uskonnoksi. Laulajan ihailijakerhot keräävät aina vain enemmän jäseniä.

Miljoonat musiikin ystävät eivät kuitenkaan piittaa kulteista: heille Elviksen musiikki on riittävä syy muistaa tämä kuorma-auton kuljettajan uralta megatähdeksi temmattu laulaja.

Ei voida väittää, että Elvis olisi keksinyt rockmusiikin. Moni muukin hillbilly-artisti lisäsi 1950-luvun alkupuolella musiikkiinsa mustan rhythm & bluesin sävyjä. Uutta musiikkisekoitusta alettiin kutsua rock 'n' rolliksi.

Elvis kuitenkin hyödynsi ensimmäisenä täysin rockin mahdollisuudet. Hänestä tuli paheellisen rockin rakastettu ja vihattu symboli.

Presleyn varsinainen rockura oli lopulta huomattavan lyhyt. Valetitteliä "eversti" käyttänyt manageri Tom Parker ohjasi hänet pian iskelmälaulajaksi.

Presley jäi kuitenkin pysyvästi rockuransa paheellisuuden ja kapinan leimaamaksi. Jotakin tästä kertonee, että miehen siirryttyä ajasta ikuisuuteen 1977 ei Suomen tv-uutisissa tohdittu näyttää Elviksen kuulua lanneliikettä.

Kotikaupunki nettoaa

Osapuilleen kaikki merkittävä Presleyn musiikki on jo julkaistu muodossa tai toisessa. Nykyisin ehkä mielenkiintoisin piirre Elvis-ilmiössä on hämmästyttävät mitat saavuttanut palvonta.

Messiaaniset tulkinnat rockkuninkaan urasta ovat saaneet lisävauhtia muun muassa Elviksen isän Vernonin kertomuksista. Isä-Presley ei kursaillut esimerkiksi väittää, että laulajan syntymähetkellä tämän ympärillä leijui mystinen sininen valo.

Tosin myös Elvis itse lisäsi lääke- ja huumevuosinaan vettä myllyyn. Supertähti kertoi tavanneensa Jeesuksen ja antikristuksen Arizonan erämaassa.

Kultti on paisunut 1980-luvulta alkaen muhkeisiin mittoihin. Laulajan koti, Memphisin liepeillä sijaitseva Graceland-kartano kerää vuosittain satojatuhansia vieraita. Pyhiinvaeltajat jättävät muhkean potin rahaa supertähden kotikaupungille.

Modernin ajan viihdetähdistä vain Marilyn Monroe on nostettu kuolemansa jälkeen vastaavaksi jumalhahmoksi kuin Elvis Aron Presley.

Omassa luokassaan

Elvis Presleyn levyjä on myyty kirkkaasti yli 500 miljoonaa kappaletta. Kukaan muu musiikkiartisti ei ole yltänyt lähellekään vastaavia lukuja.

Elvis teki niin ikään mittavan filmiuran. Hän esiintyi kaikkiaan 32 elokuvan tähtenä - vaikka miehen näyttelijän taidot olivat kauniisti sanoen rajalliset.

Mississippin Tupelossa syntynyt Elvis sai eväät rockin kuninkaaksi aivan kotikulmiltaan. Hänellä oli tilaisuus kuunnella jo lapsena ilkeintä mustaa musiikkia; Mississippi on kun "saatanallisena" pidetyn deltabluesin kehto.

Toisen pääsävyn Elviksen lauluihin toi kirkkomusiikki, johon poika perehtyi perheessään.

Varttuva Elvis piti laulamista yhtä kaikki vain harrastuksena. Hänen uransa ratkaisi yksi tapaus: Elvis meni levyttämään äidilleen syntymäpäivälahjaksi kappaleen Sun-studiolle Memphisiin. Sunin johtaja ja rockmusiikin "keksijä" Sam Phillips kuuli tuolloin nuorukaisen laulavan, ja loppu onkin historiaa.

Elviksen läpimurtohitti oli versio mustan Arthur Crudupin kappaleesta That's All Right Mama. Pian tämän jälkeen seurasivat muiden muassa Jailhouse Rock, Don't Be Cruel, King Creole ja Heartbreak Hotel. Kevyemmän viihdeiskelmän pariin Elviksen suuntasivat esimerkiksi laulut Are You Lonesome Tonight sekä It's Now Or Never.

Presleyn myöhemmän uran parhaana kautena on pidetty vuosia 1968-69. Tuolloin hän levytti muun muassa koskettavasti slummeja kuvaavan laulun In The Ghetto sekä erinomaisen soulpastissiin Suspicious Minds.

Elvis Presley oli eräs kaikkein eniten julkisuuden asemastaan kärsineistä viihdetähdistä. On jopa kysytty, olisiko Elvis elänyt onnellisempana, jos hän olisi sittenkin jäänyt ajamaan kuorma-autoaan Memphisiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.