Mainos

Runoista haetaan apua nykyaikaan

Tässä ajassa on ällistyttäviä vastareaktioita kiireelle ja menestymiselle kuten halu kuunnella runoja, lueskella runoja ja jopa kirjoittaa runoja.

Pelkästään runoja kustantavan osuuskunta Poesian Miia Toivio arvelee, että syy runouden tarpeeseen johtuu tämän ajan yksilöllistymisestä. Ihminen on yhä enemmän yksin vastuussa elämänsä kulusta, ei ole valmista polkua.

– Ihmisellä on tarve ymmärtää ympäristöään, saada ote omasta elämästään ja omista tunteistaan, kertoo kirjallisuuden opettajanakin toimiva Toivio.

Arvovaje kaipaa täytettä kun menestymisen mittarit eivät enää ole mitattavissa talouden tai urakehityksen kautta, politiikkaan ja uskontoihin suhtaudutaan kriittisemmin kuin vanhemmat sukupolvet. Runojen lukutilaisuuksissa vallitseekin usein hengellisyyttä ja pyhyyttä tavoitteleva hartaus. Tosin välillä tikahdutaan nauruun.

Tilaisuuksien määrä on myös lisääntynyt, paitsi kirjojen kustantajat myös erilaiset kulttuurilaitoksen järjestävät runoiltoja. Ja kuulijoita on yleensä tungokseen asti.

Slow life, downshifting, elämän kohtuullistaminen antaa tilaa harkituille, hitaasti kulutettaville taideharrastuksille kuten runous.

Kirjoittajaksi jonotetaan

Nuoret aikuiset ovat löytäneet uudelleen kirjoittamisen ja erityisesti runouden. Harrastuskursseille ja kaiken tasoisiin kirjoittajakoulutuksiin jonotetaan.

Julkaisemisen on helpottuminen sähköisessä tiedonsiirrossa on alentanut julkaisukynnystä ja kustannuksia. Runoblogit ovat suosittuja, runosivusto on monen nuoren runoilijan debytointifoorum.

Tekstiviestit ja sähköposti treenavat jo lapsia ilmaisemaan itseään lyhyesti ja rohkaisevat vapaaseen luomistyöhön.

Kustantajille haastetta

Suuret kustantamot Otava ja WSOY ovat molemmat noteeranneet runouden nosteen.

– Meillä on kymmenkunta 30-vuotiasta runoilijaa, kertoo Otavan viestintäjohtaja Liisa Riekki.

– Ihan huippuja ovat Saila Susiluoto, Harry Salmenniemi, Juuli Niemi ja Jarkko Tontti, hypettää Riekki.

WSOY järjesti Aleksin Kiven päivänä runokavalkadin, jossa salintäyteistä yleisöä liikutti erityisesti Miki Liukkonen runoistaan kuolleelle äidilleen.

Heidi Liehu ja Helena Sinervo lukivat omia runojaan.

– Liukkosen ensimmäinen kirja on myyty loppuun, kertoo tiedottaja Tuuli Leppänen WSOY:ltä - uusi painos on juuri tulossa.

– Runokirjojen painokset ovat pieniä, kustannuksiin verrattuna myynti raskasta.

Pienkustantamot kuten Ntamo ja Teos julkaisevat paljon runoja. Vuoden osuuskuntana toiminut Poesia kertoo olevansa tyytyväinen menestykseensä.

– Keväällä kustannettiin neljä kirjaa, syksyllä kaksi ja ainakin yhdestä on tullut hitti, se on Janne Nummelan, Tommi Nuopposen ja Jukka Viikilän Ensyklopedia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.