Mainos

Sally Mannin alastomat lapset Tennispalatsissa

Yhden aikamme merkittävimmän valokuvaajan, yhdysvaltalaisen Sally Mannin laaja näyttely avataan huomenna Helsingissä kaupungin taidemuseossa. Mann on herättänyt paljon närkästystä Yhdysvaltain konservatiivipiireissä kuvaamalla alastomia lapsiaan.

Sally Mannin (s. 1951) mustavalkoisille valokuville on tunnusomaista intiimiys ja unenomaisuus. Niiden aiheet ovat usein peräisin taiteilijan lähiympäristöstä ja perhepiiristä. Mannin käyttämät vanhanaikaiset valokuvaustekniikat saavat aikaan kuvien vahvan ja maalauksellisen tunnelman.

Tennispalatsin näyttely esittelee kuvia kolmesta sarjasta. Kiistelty Immediate Family (1992), johon kuuluu alastonkuvia Mannin omista lapsista, teki taiteilijasta kuuluisan. Deep South (1997) on rakkaudentunnustus Amerikan syvän etelän maisemien paratiisinomaiselle kauneudelle. Sarjan What Remains (2003) teemoja ovat kuolema ja katoavaisuus.

Immediate Family -sarjan kuvista muutama oli esillä Retretissä jo 90-luvulla. Suomalaisia ne eivät järkyttäneet.

Vuonna 2001 Time-lehti valitsi Mannin vuoden valokuvaajaksi. Näyttelyn on tuottanut Tukholman Kulturhuset.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 16.10.2007)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.