Mainos

Sarjakuva-Finlandia ratkesi – Tampereelle sijoittuva sarjakuva voitti

Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki on voittanut Sarjakuva-Finlandia-palkinnon Tampereella.  

Palkintoperusteluissa todetaan, että Takalon tamperelaiseen Annikin puukortteliin sijoittuva sarjakuva on lyyrisellä ja oivaltavalla tavalla historiallista ja henkilökohtaista yhdistävä teos. Se on rakkaustarina, mutta samalla se kertoo kylän kasvutarinan teollisuuskaupungiksi. Lisäksi mainitaan, että merkittäväksi teoksen tekee taiteilijan heittäytyvä kerronta sekä kuvituksen upea viivan ja pintojen hallinta.

Tampere Kuplii ry:n myöntämän tunnustuksen palkintosumma on 5 000 euroa. Tänä vuonna ehdolla oli 63 sarjakuva-albumia, joista nelihenkinen esiraati valitsi kymmenen finalistia päätuomareiden puntaroitaviksi.

Voittaja Tiitu Takalo on tamperelainen sarjakuvantekijä, kuvataiteilija ja pienkustantaja. Hänen sarjakuviaan on julkaistu monella eri kielellä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.