Mainos

Satu Taskiselle HS:n esikoispalkinto

Satu Taskinen on saanut esikoisromaanillaan Täydellinen paisti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Palkinto on 15 000 euroa maineen ja kunnian lisäksi. Helsingissä vuonna 1970 syntynyt Taskinen on filosofian maisteri ja aikuiskouluttaja. Hän on asunut pitkään Wienissä, jonne romaanikin sijoittuu.

Kirjassa Taru Korhonen yrittää valmistaa täydellistä pyhäinpäivän sianpaistia itävaltalaisen puolisonsa vaativille sukulaisille. Romaanin on kustantanut Teos.

Perustelujen mukaan Täydellinen paisti on leimallisen eurooppalainen romaani. Raati löytää siitä selvää sukulaisuutta esimerkiksi Thomas Bernhardin tuotannon kanssa.

-Täydellinen paisti on romaani ulkopuolisuudesta, mutta samoin se on romaani siitä, millaista on olla nykyaikainen ihminen, joka elää hyvin pitkälti itsetarkkailun kautta, kirjallisuustoimittaja Antti Majanderin johtama raati luonnehtii.

Raadin mielestä Täydellinen paisti on hyvin kirjoitettu ja hyvin hauska.

Palkintoa tavoitteli loppusuoralla kymmenen esikoiskirjailijaa. Raadin tietoon tuli noin 60 teosta. Viime vuonna palkinnon voitti Alexandra Salmela.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.