Mainos

Savonlinnan Oopperajuhlat alkoivat

Olavinlinnan katsomo oli täynnä viimeistä sijaa myöten, kun Savonlinnan oopperajuhlat lauantai-iltana alkoivat Aika ja uni -oopperalla. Katsojat palkitsivat liki kolme tuntia kestäneen esityksen tekijät lämpimin vaikkakin melko lyhyin suosionosoituksin.

Laulajista suurimmat suosionosoitukset viime vuoden tapaan sai oopperatrilogiassa kaksi roolia laulanut mezzosopraano Monica Groop. Myös Juha Kotilainen mefistomaisesta Blazeristaan, Hannu Niemelä teologi Paulin sekä hullun kuninkaan, Chrestuksen rooleistaan ja Jorma Hynninen oopperatrilogian kertojahahmon Bertrand Personin roolista saivat ensi-iltayleisön jakamaan erityissuosiota.

Ohjauksessa näkyvin muutos viimekesäiseen oli Kalevi Ahon säveltämän kolmannen osan Salaisuuksien kirjan oikeudenkäyntikohtauksen muuttuminen aiempaa liikkuvammaksi. Teoksen ohjaajaa Jussi Tapolaa ja musiikin johtanutta Osmo Vänskää sekä oopperajuhlaorkesteria kiitettiin heitäkin lämpimästi. Kirjailija Paavo Rintalan librettoon perustuva ooppera esitetään Savonlinnassa vielä kaksi kertaa, tämän viikon tiistaina ja perjantaina.

Kolme kertaa Verdi


Maanantaina Savonlinnassa alkaa Verdi-juhla, kun tämänkesäisen ensi-iltansa saa Juha Hemanuksen uudelleenohjaama Aida. Keskiviikkona on vuorossa uutuusooppera Rigoletto, jonka ohjaus on Savonlinnan oopperajuhlien tämän vuoden taiteilijaksi valitun ohjaaja Ralf Långbackan. Heinäkuun 20. päivänä ensi-iltansa saa kolmas Verdi-ooppera Macbeth. Myös sen on ohjannut Långbacka.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.