Mainos

Sibelius-Akatemia etsii lahjoittajia

Musiikkitaloon muuttoon valmistautuva Sibelius-Akatemia yrittää innostaa yksityisiä ihmisiä, säätiöitä ja yrityksiä lahjoittamaan varoja maamme ainoan musiikkiyliopiston tukemiseen. Varoja aiotaan kerätä esimerkiksi Soiva ratikka -tapahtumalla tai gaalaillallisilla.

Satakieli-hankkeen tavoitteena on kerätä ensi vuoden loppuun mennessä vähintään miljoona euroa, jolloin valtio antaa Akatemialle 2,5 miljoonaa euroa julkista rahaa. Varat menisivät Sibelius-Akatemian taiteellisen, opetus- ja tutkimustyön tueksi. Tänä keväänä käynnistyvässä hankkeessa ei ole kyse yritysyhteistyön vahvistamisesta tai sponsoritoiminnasta, sillä lahjoitukset ovat vastikkeettomia. Ne ovat kuitenkin verovähennyskelpoisia 250 000:nteen euroon asti.

Yhteyspäällikkö Tuula Yrjö-Koskinen patistaa ihmisiä lahjoittajiksi muistuttamalla, että kyse on nuorten hyvinvoinnista ja lahjakkuuksien tukemisesta. -Musiikki on keskeinen osa identiteettiämme ja kansainvälistä profiiliamme. Tämä on vahvuus, jonka haluamme Suomessa entistä selkeämmin tiedostettavan, Yrjö-Koskinen sanoo.

Sibelius-Akatemian lähivuosien suurimmat taloudelliset haasteet liittyvät musiikkitalon käyttöönottoon ja muiden tilojen peruskorjauksiin sekä virkarakenteen kehittämiseen.

Musiikkitalon harjannostajaiset ovat loppuvuodesta. Talo valmistuu huhtikuun loppuun mennessä 2011 ja toiminta käynnistyy samana syksynä. Sibelius-Akatemia suunnittelee Musiikkitaloon muun muassa yhteislaulutilaisuuksia, klubitoimintaa ja kesäkonsertteja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.