Mainos

Sipilä: Joensuu kuvasi rikollisuuden ihmiskohtaloita todenmukaisesti

Matti Yrjänä Joensuu oli todenmukaisen dekkarikerronnan uranuurtajia Suomessa, sanoo Joensuun kirjailijakollega, MTV3:n rikostoimittaja Jarkko Sipilä.

– Minusta hän toi ensimmäisenä sellaisen reaalipoliisiromaanin tähän maahan. Poliisit eivät olleet mitään yksityisetsiviä eivätkä superkyttiä, vaan tavallisia ihmisiä.

– Ja hän kuvasi sitä epätoivoa, surkeutta, ihmiskohtaloita, jotka liittyivät rikollisuuteen. Tavallaan vei pois hohdon rikollisuudesta. Rikolliset eivät ole sankareita ja uhreille käy huonosti, eivätkä poliisitkaan ole siinä sellaisia erityisiä hyväntekijöitä, vaan tekevät vain töitään ja kohtaavat nämä ihmiset. Aika pitkälle tämän tyyppisen kirjallisuuden hän loi.

Sipilä sanoo, että Joensuu näki poliisina saman rikollisuuden synkän mustan maailman kuin hän itse rikostoimittajana. Halu kuvata asioita realistisesti yhdisti kumpaakin.

Sipilä sanoo olevan surullista, että suomalaisen dekkarin suuri mestari on poissa.

– Mielellään olisin lukenut lisää hänen kirjojaan. Mutta toisaalta Matti Yrjänän kirjoille ominaisesti voi sanoa, että jokainen meistä lopulta kuolee, johonkin se loppuu.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.