Mainos

Slangikirja sai Tieto-Finlandian

Heikki ja Marjatta Paunosen Stadin slangin suursanakirja "Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii" on saanut tämän vuoden 150 000 markan suuruisen Tieto-Finlandia -palkinnon.

Kaikki slangista

Palkittu teos esittelee Stadin slangia 1880-luvulta nykyaikaan, kattavammin kuin koskaan aiemmin. Teoksessa on peräti 33 000 hakusanaa. Paitsi sanakirja, teos on myös erilaisten alakulttuurien kartoitus. Kirja valmistui kesäkuussa Helsingin 450-vuotisjuhlapäiväksi.

Heikki Paunonen on Tampereen yliopiston suomen kielen emeritusprofessori ja itsekin Stadin kundi. Assistenttina suurtyössä toimi hänen vaimonsa Marjatta Paunonen. Paunoset ovat keränneet slangisanoja 25 vuotta. Heidän päätavoitteenaan oli saattaa slangi helposti luettavaan muotoon tinkimättä sana-aineiston systemaattisesta ja kielitieteellisesti pätevästä esittelystä. Sanakirjasta on tulossa jo kolmas painos.

1970- ja 1990-luvuilla Heikki Paunonen on toiminut johtajana useissa tutkimushankkeissa, joissa murre- ja slangiteemoja on käsitelty, esimerkkeinä tutkimushankkeet nykysuomalaisen puhekielen murroksesta, muuttajien kielestä, Kveenien kielioloista sekä Tornion murteen ja meänkielen vaiheista. Näiden hankkeiden tuloksista hän on julkaissut useita artikkeleita, ja hänen puhekieltä käsittelevää teostaan (Suomen kieli Helsingissä: huomioita Helsingin puhekielen historiallisesta taustasta ja nykyvariaatioista), pidetään suomalaisen sosiolingvistiikan klassikkona. Suurelle yleisölle hän on kirjoittanut slangista yleistajuisia pikkuartikkeleita, jotka ilmestyivät slanginurkka-sarjana Helsingin Sanomissa 1992-93.

Helsingin yliopiston kansleri Risto Ihamuotila valitsi palkitun kuuden ehdokkaan joukosta. Finalistit valittiin marraskuussa valintalautakunnalle saapuneiden 126 kirjan joukosta.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.