Mainos

Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat Kansallisteatteriin

Näytelmä Sofi Oksasen romaanista Kun kyyhkyset katosivat saa loppusyksyllä 2013 kantaesityksenä Kansallisteatterissa. Ohjaajana toimii Raila Leppäkoski.

Oksasen itse dramatisoiman näytelmän ensi-ilta on 27. marraskuuta.

Kun kyyhkyset katosivat kertoo virolaisten vaiheista 1940-luvulla, kun maa kärsi vuoroin natsi-Saksan ja Neuvostoliiton rautakoron alla.

– On erittäin haastavaa kuvata totalitaarista ja kansallista symboliikkaa. Minun oli vaikeaa valita, pitäisikö tarinasta kirjoittaa ensimmäisenä romaani vai näytelmäversio. Tiesin, että romaani ei pysty visuaalisuudessa samaan kuin näytelmä, Oksanen sanoo.

Siksi kävi jo varhain selväksi, että molemmat versiot pitää tehdä.

– Kun tiesin, että tarina päätyy myös näytelmäksi, pystyin keskittymään romaanissa sanaan ja sen rooliin propagandassa.

Rooleihin on pestattu muun muassa Matleena Kuusniemi, Janne Hyytiäinen, Antti Luusuanniemi ja Jukka-Pekka Palo.

Kun kyyhkyset katosivat on Viron lähihistoriaa käsittelevän Kvartetti-sarjan kolmas osa. Kirjaa on myyty kolmessa kuukaudessa 100 000 kappaletta.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.