Mainos

Soile Isokoski vierailevaksi professoriksi Sibelius-Akatemiaan

Sopraano Soile Isokoski on kutsuttu laulun vierailevaksi professoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan. Vierailuprofessuuri kestää lukuvuoden 2015–2016.

Iskokosken vierailuprofessuuri painottuu oopperalauluun, mutta hänen asiantuntemustaan hyödynnetään kaikessa laulukoulutuksessa. Isokoski muun muassa pitää mestarikursseja laulun opiskelijoille ja osallistuu oopperakoulutuksen kehittämiseen.

Isokosken mukaan professuuri on hieno tilaisuus.

– Olen työskennellyt yli 25 vuotta oopperalaulajana, pääasiassa ulkomailla. Uskonkin, että minulla on jaettavana paljon tietoa ja kokemusta esiintymisestä ja äänenhuollosta. Tavoitteeni on saada jokainen opiskelija ilmaisemaan musiikkia laulamalla vapaasti, Isokoski sanoo tiedotteessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.