Mainos

Sörkan vankilasta ensi kertaa teatterin näyttämölle

Helsingin vankilan miesvangit nousevat ensi kertaa näyttämölle KoKo-teatterissa Helsingissä. Kyseessä on vankilateatteritoimintaa järjestävän Taittuu ry:n ja vankilan yhteishanke.

Vangit tekevät oman modernisoidun versionsa Kiven Seitsemästä veljeksestä ammattiohjaajan avustamana. Torstain ensi-illassa nähdään huumorilla höystetty esitys, Seitsemän broidia Sipoosta, joka kuvaa vankien tuntoja.

Tarkka vartiointi

Esityksiä on harjoiteltu Helsingin Hämeentiellä sijaitsevassa KoKo-teatterissa kolmisen kuukautta tarkassa vartioinnissa. Paikalla on yleensä viidestä kahdeksaan vartijaa. 

Juhania esittävä vanki kertoo, että hän oli heti valmis lähtemään mukaan teatterihankkeeseen.

– Mä olen aina ollut tällänen hullunrohkee ja tässä pääsee irrottelemaan ja esittämään syvimpiä tunteita, iloja, suruja, rakkautta, ja vihaakin. Tässä on matkalla opittu tosi paljon.

Vangit innostuneita

Ohjaaja Markus Karekallas kehuu kahdeksan vangin ryhmää todella motivoituneeksi.

– Kundit on ollu tosi innokkaita, mukaan on lähdetty tosi hyvällä asenteella ja ryhmähenki on mainio, Karekallas sanoo.

Vangit ovat itse kirjoittaneet ohjaajan avustamana tekstin mukaillen Kiven tarinaa.

– Esiin nousevat hyväksytyksi tulemisen tarve, rakkaus sekä rakkauden kaipuu, miettii Karekallas.

Poispääsy harjoitusten ajaksi kiven sisästä on tärkeää.

– Pääsee vähän erkaantumaan vankilamaailmasta. Olen istunut jo kauan Sörkassa. Kyllä on mukavaa, että pääsee tekemään jotain muuta ja rikkoon niitä rutiineita, pohtii Eeroa esittävä vanki.

Hyviä kokemuksia

Taittuu ry on tehnyt hyvällä menestyksellä vankilateatteritoimintaa jo vuosia. Hankkeella tähdätään vankien kuntouttamiseen ja helpottamaan siviiliin paluuta.

– Mukanaolo tämän kaltaisissa hankkeissa vaatii vangeilta sitoutumista ja kovaa työtä. Mutta tässä vahvistuu vankien itsetunto, vuorovaikutustaidot ja he tuntevat olevansa muutakin kuin vain vankeja, kertoo Taittuu ry:n taiteellinen johtaja Hannele Martikainen.

Harjoituksissa selviää, että porukka on tosissaan mukana. Parissakin pitkässä monologikohtauksessa on yllättävää imua ja vakuuttavuutta.

Jatkossa koulukoteihin?

Jatkossa vastaavaa teatterihanke on aikomus viedä valtion koulukoteihin, jos rahoitus saadaan järjestymään. Sörkan vankilassakin kysyntää jatkoon olisi.
– Kun meillä on 300 vankia niin aika moni on kysynyt, että pääsiskö tähän teatterihommaan mukaan ja koskas te tuutte vankilassa esittämään sen näytelmän, sanoo Juhanin roolin esittäjä.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.