Mainos

Springsteen on täällä

Rock-konkari Bruce Springsteen täytti stadionin.

Suomalaisten rockfanien pitkä odotus päättyi hetki sitten, kun supertähti Bruce Springsteen täytti Olympiastadionin.

Springsteen ei ole vuosikymmenien urallaan ehättänyt koskaan aiemmin Suomeen. Stadion pullisteli maanantaina täpötäynnä, sillä yli 44000 katsojaa tungeksi näkemään jenkkirockin legendaarisen konkarin.

"Pomon" akustisen aloituksen jälkeen Springsteen ja hänen nimivahva E-Street Bandinsa potkaisivat konsertin käyntiin uutuusalbumin nimibiisillä The Rising. Vahvassa vedossa ollut tähti tarjoili alussa uudelta levyltä myös Lonesome Dayn. Vanhemmasta materiaalistaan Bruce soitti alussa biisit No Surrender ja Grove It All Night. New Jerseyn rokkistara aloitti show'nsa varhain, sillä Springstreenin esiintymiset ovat tunnetusti pitkiä.

Yleisöllä olikin lupa odottaa suurannosta Amerikan kärkilauluntekijän musiikkia. Springsteeniä on joskus luonnehdittu jenkkiduunarien äänitorveksi. Hänen lauluistaan löytyykin yhteiskunnallista näkökulmaa, mutta myös katuromantiikka ja periamerikkalainen autokulttuuri kuuluvat Pomon perusteemoihin.

Springsteenin pitkän uran läpimurto tapahtui 1970-luvun puolivälissä albumilla Born To Run. Lopullisesti Pomon aseman sementoi 1984 ilmestynyt suurmenestys Born In The USA. Springsteenin suurimpia hittejä ovat Hungry Heart, Dancing In The Dark, Born In The USA, filmitunnari Philadelphia sekä Because The Night, jonka Bruce antoi Patti Smithin levytettäväksi.

Rokkiveteraanin uusin levy The Rising käsittelee syyskuun 11. päivän terrori-iskujen heijastuksia Yhdysvaltoissa. Albumin kappaleet ovat vahvasti esillä Springsteenin nykykonserteissa. Suomalaisyleisö pääsi näkemään maanantaina E-Street Band -yhtyeen parhaassa kokoonpanossaan.

Mukana olivat esimerkiksi rockin kärkisaksofonisti Clarence Clemmons, tv-sarja Sopranosin mafiakasvonakin kunnostautunut kitaristi Steven Van Zandt sekä Conan O'Brienin tv-show'n bändin vetäjä, rumpali Max Weinberg. Springsteen bändeineen jytisyttää stadionia myös tiistaina. Toiseenkin konserttiin on tulossa yli 44000 katsojaa.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 16.06.2003)

Rockin legenda toi tullessaan myös joukon muita merkittäviä esiintyjiä.
(Seitsemän uutiset 16.06.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.