Mainos

Suomalainen elokuva yhä riippuvaisempi sponsoreista

Firmojen tuki on merkittävintä kotimaisten elokuvien markkinoinnissa.

Kotimainen elokuva on yhä riippuvaisempi sponsoreista. Firmojen tuki on merkittävintä markkinoinnissa. Huomenna tulee ensi-iltaan legendaarisen Hurriganes-yhtyeen synnystä kertova elokuva Ganes. Sen mainonnan rahoittavat lähes yksinomaan sponsorit, filmin budjetti ja elokuvasäätiön tuki eivät tähän riittäisi.

Ainutlaatuisen suurta on myös elokuvan sponsorointi, jota nykyään tulee kutsua yhteistyökumppanuudeksi. Tuottajalle se välttämätöntä.

- Meillä ei tämän kurjuuden keskellä ole mitään mahdollisuuksia ostaa itse televisiokampanjoita. Suomen elokuvasäätiö tukee markkinointia niin pienellä summalla, 10 000 eurolla, joka tarkoittaa käytännössä yhtä tai kahta mainoksen ulosajoa - ja se ei riitä mihinkään, selvittää Ganes-elokuvan tuottaja Aleksi Bardy.

Yhteistyökumppanuus aiheuttaa jo kummia tilanteita. Kummeli aloitti sponsorien suulla replikoinnin, nyt 70-luvun rocktähdet pistetään lausumaan 2000-luvun kännykkäfirman sloganeita.

- Kyllä ne mietitityttää, ne mietityttää tosi paljon, mutta minä en myöskään voi ajatella, että jollain veto-oikeudella voisin estää tällaisen yhteistyön syntymisen, pohtii Ganes-elokuvan ohjaaja JP Siili.

Tarjonta liian yksipuolista

Suomesta puuttuvat silti tietyt tyylilajit kokonaan. Ongelma ei tekijöiden mielestä poistu kuin filmien määrää ja elokuvatukea lisäämällä.

- Se toisi meille selkeästi erilaisia lajityyppejä kauhuleffasta alkaen, komedioihin, romanttisiin komedioihin, farsseihin, sanoo JP Siili.

Valtion elokuvatuki jaetaan veikkausvoitoista, hallituksen esittämänä. Elokuvaväki odottaa nyt, että eduskunta muuttaisi jakopäätöstä, se kun näytti elokuvalle nollakorotusta. Tämän kuun alussa filmiyhtiöt protestoivat ja laittoivat uudet filmaukset jäihin. Samaan aikaan opetusministeriön asettama raati ei kelpuuttanut Suomesta kuin yhden filmin Pohjoismaisen elokuvapalkinnon kisaan.

- Surullista että ovat tehneet tällaisen päätöksen. Ainakin elokuvat Valkoinen kaupunki tai Jadesoturi olisi voinut laittaa kisaan ilman, että kenenkään olis tarvinnut hävetä, kommentoi Bardy.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.