Mainos

Suomalaiset nykysäveltäjät nousevat maailman kärkeen

Erityisesti Einojuhani Rautavaaraa esitetään nyt konserteissa ahkerasti. Rautavaara onkin levytetyin suomalainen säveltäjä heti Sibeliuksen jälkeen.

Vaikka suomalaisten rockyhtyeiden menestyksestä ulkomailla kohistaan, on myös suomalainen klassinen musiikki noussut musiikkimaailman huipulle. Suomalaiset nykysäveltäjät kuten Einojuhani Rautavaara, Kaija Saariaho ja Magnus Lindberg niittävät palkintoja sekä arvostelumenetyksiä.

Erityisesti Rautavaaraa esitetään nyt konserteissa ahkerasti ja teoksia levytetään kovalla vauhdilla. Rautavaara on levytetyin suomalainen säveltäjä Sibeliuksen jälkeen, ja hänen teoksiaan kuullaan konserteissa myös ennätysmäisesti, Cantus Arcticus-sävellys saa 23 esitystä tänä vuonna eri maissa. Arvostuksesta kertoo sekin, että kansainvälisellä klassisen musiikin keskustelupalstalla enemmistö arvio Rautavaaran parhaaksi eläväksi säveltäjäksi.

Reijo Kiilunen on vienyt 20 vuotta suomalaista musiikkia maailmalle, ja on mies Rautavaara-ilmiön takana.

- Viime vuosina isot ulkomaiset agentuurit ovat ottaneet suomalaisia taitelijoita talliinsa. Suuret ulkomaiset musiikkikustantamot kustantavat suomalaista musiikkia, eli nyt ei ole enää kysymys siitä, että me täältä pienestä Suomesta käsin koitetaan puskea jotain omaa asiamme eteenpäin, vaan me olemme integroituneet tähän kansainväliseen musiikkibisnekseen, sanoo levy-yhtiö Ondinen toimitusjohtaja Kiilunen.

Rautavaaralla on työn alla sävellyksiä vuoteen 2006 asti, muun muassa orkesteriteos New Yorkin kuuluisan Juilliard Schoolin 100-vuotisjuhliin.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 22.10.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.