Mainos

Suomalaissuunnittelija sai USA:n elokuva-akatemialta "teknisen Oscarin"

Yhdysvaltain elokuva-akatemia on palkinnut suomalaisen Janne Kontkasen niin sanotulla teknisellä Oscarilla.

Kontkanen saa palkinnon teknisestä saavutuksesta yhdessä neljän muun suunnittelijan kanssa työstään DreamWorks-elokuvastudiolla, joka tunnetaan erityisesti animaatioistaan.

Kontkanen on tekniikan tohtori, joka asuu San Franciscossa. Hän on jo jättänyt työnsä DreamWorksissa ja työskentelee parhaillaan Googlen 3D-karttaryhmässä.

Tekniset palkinnot julkistettiin Los Angelesissa. Palkintoja on yhteensä parikymmentä, ja niiden saajien joukossa on yli 50 ihmistä.

Varsinaiset Oscar-palkinnot jaetaan palkintogaalassa maaliskuun alussa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.