Mainos

Suomea markkinoidaan hauskanpitomaana

Olaf Fuhlendorf, Alexanderplatzilla Berliinissä suomalaisen kulttuurin markkinointitapahtuma huhtikuussa 2008.

Suomen matkailuala, muotoilu, ruokakulttuuri, elokuvataide ja suomalainen musiikki esittäytyvät parhaillaan Berliinissä. Perjantaista lähtien Suomi on näkynyt myös katukuvassa mm. lentävien saappaiden muodossa.

Saappaanheiton harrastajat esittelivät taitojaan näytöskilpailussa Berliinin Alexanderplatzilla lauantaina. Suomessa kehitetty laji on poikinut Saksassa viisi yhdistystä ja 50 aktiiviharrastajaa.

Saappaanheiton saksalainen harrastaja Olaf Fuhlendorf sanoo, että lajia pidetään Saksassa pelleilynä.

-Meille on naureskeltu, mutta meillä on kivaa, Fuhlendorf tiivistää.

Turisteja houkutellaan lyhyille kaupunkilomille

Laajalla vientisatsauksella halutaan houkutella matkailijoita Suomeen. Ei kuitenkaan enää niinkään Saimaan rannalle lekottelemaan, vaan nimenomaan pääkaupunkiseudulle rahaa tuhlaamaan.

Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Eero Holstila sanoo, että turistien mielenkiinnon kohteet muuttuvat.

- Me markkinoimme täällä enemmän lyhyitä kaupunkilomia, hän toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.