Mainos

Suomen Pankkiin jälleen yleisöryntäys

Suomen Pankin taideaarteet ovat keränneet jälleen pitkän jonon Helsingin keskustaan. Toista päivää auki oleva näyttely tuo ensi kertaa sekä Suomen Pankin rakennuksen että sen mittavan taidekokoelman tavallisten kaduntallaajien ulottuville.

Myös eilen, avajaispäivänä, ihmiset joutuivat odottamaan sisäänpääsyä pikkupakkasessa peräti kaksi tuntia. Sisään pyrki tuhansia innokkaita, joista hieman yli tuhat ehti nähdä näyttelyn.

Taidenäyttelyssä on esillä 104 teosta, jotka on valittu pankin noin 1 200 teosta kattavasta taidekokoelmasta. Esillä on muun muassa taidekokoelman aarre, Akseli Gallen-Kallelan Pariisissa maalaama kuuluisan Aino-taulun ensimmäinen versio.

Suomen Pankki juhlistaa avoimilla ovilla ja taidenäyttelyllä 200-vuotista historiaansa. Taideaarteisiin pääsee tutustumaan vielä lauantaina ja sunnuntaina kello 11-16.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.