Mainos

Suomenlinnassa kasvatetaan oopperayleisöä

Oopperan ystävät ovat saamassa uuden kesätapahtuman. Paikka on Suomenlinna ja kotimaisuus on valttia.

Suomen kansallisoopperan kupeeseen Helsingissä viritellään uutta oopperajuhlaa. Sijaintipaikka on Suomenlinnan saari.

Mistään massatapahtumasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä esiintymissaliin mahtuu 200 henkeä. Tosin kesäisin tyhjillään oleva vanha telakka-allas kiinnostaa kovasti. Operetti ja oopperasävelmiä esitetään myös ravintolassa.

Kotimaisen satuooppera Punahilkan kantaesitys oli viime kesänä ja tänään oli uusintaensi-ilta. Tulevaisuuskin näyttää hyvältä:

-Meillä on suunnitteilla uusi kotimainen kantaesitys. Sitä nyt emme vielä voi sanoa, saammeko ensi kesäksi, vai seuraavakaisi, mutta joka tapauksessa, uskoo Suomenlinnan oopperayhdistys ry:n taiteellinen johtaja Johanna Tuomi.

- Meidän linjamme on se, että me käytämme suomalaisia säveltäjiä, suomalaisia nuoria laulajia, myöskin laulajia, jotka ovat aivan yhtä hyviä kuin ne 5-6, jotka kiertävät maailmalla, mutta jostakin syystä vain eivät ole olleet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Haluamme tarjota tällaista ponnahduslautaa myös, sanoo Tuomi.

Asukkaat otetaan huomioon

Yleisöä mahtuu maksimissaan 200 henkeä. Sille on syynsä.

-Suomenlinna on ihmisten koti ja sitä me kovasti painotamme sekä itsellemme että yleisölle. Me haluamme järjestää pienimuotoisia oopperateoksia tietysti niissä puitteissa toivomme että hoitokunta ja me pääsemme aina yhteisymmärrykseen näistä rajoitteista, Tuomi selvittää.

Salin vieressä ulkona olisi telakka-allas, joka olisi omiaan esityksiin, mutta:

-No, se on sellainen asia, että meillä oli todella toivomus, että olis sinne päästy joskus. Telakka-allas olis aivan fantastinen! Siellä olisi voinut esittää myöskin isompaa teosta, mutta ymmärrämme saaren puolelta tulevat rajoitteet ja neuvottelemme hyvässä hengessä näistä mahdollisuuksista, kertoo Johanna Tuomi.

Altaaseen tai ei - tuore oopperayhdistys uskoo, että sillä on jatkossakin oman kokoisensa siivu suomalaisessa oopperatarjonnassa. Yksi tehtävä on mutkattomilla teoksilla totuttaa musiikkiteatterin saleihin myös uutta yleisöä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.