Mainos

Taidekeskus Retretin kesänäyttelyt avautuvat

Taidekeskus Retretti avaa ovensa yleisölle 20. kerran huomenna 28. toukokuuta. Kesänäyttelyiden teemoina ovat maisema ja taiteilijoiden suhtautuminen maisemaan, luontoon ja ympäristöön viimeisen 200 vuoden aikana.

Juhlavuoden päänäyttely koostuu maailmankuulun venäläisen merimaisemamaalari Ivan Aivazovskin teoksista. Aivazovski oli erittäin taitava kuvaamaan myrskyävää merta, romanttisia kuutamoöitä ja tunnelmallisia auringonlaskuja. Laajin Suomessa nähty Aivazovskin tuotantoa esittelevä näyttely tulee pääosin Pietarin Venäläisestä museosta. Näyttelyä täydentää kokoelma meriaiheista esineistöä Pietarin Merisotamuseosta.

Merimaisema on keskeisellä sijalla myös Retretin toisessa klassikkonäyttelyssä, joka tulee Haagin Gemeentemuseumista ja esittelee Haagin koulukunnan taidetta. Haagin koulukunnan taiteilijat yhdistivat 1600-luvun Hollannin taiteen kultakauden perinteitä ja 1870-1880 -lukujen ulkoilmamaalauksen. He saivat innoituksensa Pohjanmeren rannikon alavista, kanavien halkomista maisemista sekä talonpoikien ja kalastajien arkisesta aherruksesta. Koulukunnan tärkeimpiin taitelijoihin kuuluivat Jozef Isra ls, Anton Mauve, Jan Hendrik Weissenbruch ja veljekset Jacob, Matthijs ja Willem Maris.

Haagin koulukunnan taiteella oli suuri merkitys myös Vincent van Goghin taiteellisessa kehityksessä, mikä näkyi hänen tuotannossaan koko taiteilijauran ajan. Nuorena hän seurasi Haagin koulukunnan esimerkkiä piirtäen ja maalaten realistisia hollantilaisia maisemia ja kuvaten tavallisia ihmisiä, käsityöläisiä ja talonpoikia. Vuonna 2003 tulee kuluneeksi 150 vuotta van Goghin syntymästä. Vuosi onkin julistettu kansainväliseksi Vincent van Gogh -juhlavuodeksi.

Punkaharjun maiseman ikuistaja

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun tsaari Aleksanteri I matkusti Punkaharjun läpi ja esitti harjua suojelukohteeksi. Punkaharjun 200-vuotisjuhlan kunniaksi Retretti tuo Pietarin Venäläisen museon kokoelmista kootun pienimuotoisen näyttelyn, joka esittelee Ilja Repinin oppilaan Anna Ostroumova-Lebedevan (1871-1955) Punkaharjun seudulla vuosina 1892-1912 tekemiä herkkiä jugendhenkisiä piirustuksia, akvarelleja ja grafiikanlehtiä. Teokset ovat ensi kertaa esillä Suomessa.

Kuvataiteilija Osmo Rauhalalla on pitkä historia luontoa nykyihmisen näkökulmasta tutkivana videoteosten tekijänä. Retretin luolastossa hänelle avautuu mahdollisuus toteuttaa tähän asti laajin videoteosten kokonaisuus. Esillä olevien kahdeksan videoinstallaation keskeisenä teemana on ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuus. Tärkein teos, Suden hetki kuvaa luonnon kauneutta, harmoniaa ja tasapainoa - maailmaa, jossa eläimet ja ihminen voivat elää sovussa toisiaan kunnioittaen. Retretissä on esillä myös Osmo Rauhalan maalauksia.

Virolaisen kuvanveistäjä Mati Karminin kekseliäät ja hauskat veistokset ovat hieno esimerkki kierrätyksen ideologiasta. Taiteilijan käsissä vanhat Viron rannikolta ja saarilta kerätyt merimiinat muuttuvat mielikuvituksellisiksi huonekaluiksi. Etelä-Ranskassa asuva Genevi ve Blons on suunnitellut Retretin Kalliosaliin aurinkoa ja väriä hehkuvan tilateoksen nimeltä St. Jean Baptiste. Teoksen innoittajana on ollut Kalifornian Death Valley.

Pääasiallisesti koruseppänä ja taideopettajana työskentelevä Juhani Vuorisalmi on suunnitellut Retretin luolastoon uhanalaiselle Saimaan norpalle omistetun sadan norppaveistoksen installaation. Uniikkien veistosten materiaalina on käytetty pronssia.

Ulla Remes on rakentanut Retretin luolastoon ja sisäpihalle viiden installaation sarjan, joissa taiteilijan subjektiivinen tulkinta maalausfragmenttien muodossa ja nyky-yhteiskunnan ympäristöön jättämät jäljet - heinäpaalit, hirsiseinät ovat välillä dramaattisestikin vastakkain.

Designin mestarit

Retretti jatkaa tänä kesänä suomalaisen designin historiaa käsittelevää sarjaa. Esillä on kahden klassikkotaiteilijan, Tapio Wirkkalan ja hänen vähemmän tunnetun, mutta sitäkin kiinnostavamman keraamikkopuolisonsa, Rut Brykin teoksia. Työt tulevat joensuulaisen keräilijän, toimitusjohtaja Kyösti Kakkosen kokoelmista.

Suomen johtava grafiikan työhuone Grafiikanpaja Himmelblau on tehnyt yhteistyötä Retretin kanssa vuodesta 1993 lähtien. Kymmenvuotisen yhteistyön kunniaksi Himmelblau tuo Retrettiin laajan retrospektiivinen katselmuksen pajan parhaasta tuotannosta vuosien varrelta. Mukana ovat mm. Pentti Kaskipuro, Elina Luukanen, Marika Mäkelä, Esa Riippa, Ulla Rantanen, Kain Tapper ja Hannu Väisänen. Outi Heiskasen pensastuulikansalaiset palaavat myös Retrettiin. Heiskasen installaatiokokonaisuus on rakennettu yhteistyössä Savonlinnan Taidelukion ympäristötaiteen opiskelijoiden kanssa.

Musiikki palaa kalliosaliin

Tänä kesänä Retretti herättää henkiin vanhan konserttiperinteensä. Heinäkuun aikana Retretin Kalliosalissa järjestetään kolme konserttia. Suomen swingin kuningas Antti Sarpila aloittaa sarjan 2.7., Imatra Big Band jatkaa suoraan Imatran Big Band Festivaalilta 9.7. ja sarja päättyy 25.7. Jaakko Kuusiston ja Iiro Rantalan tangoa, jazzia, iskelmää ja klassista musiikkia sisältävään konserttiin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.