Mainos

Taiteilijat halusivat telkien taakse Romaniassa

Joukko taiteilijoita ympäri maailmaa on ottanut osaa epätavalliseen projektiin Romaniassa. He eivät tavalliseen tapaan ole hakeneet inspiraatiota hiljaisesta lintukodosta - he ovat muuttaneet romanialaiseen vankilaan.

Vankila, joka sijaitsee 400 kilometriä Bukarestistä pohjoiseen, on yksi maan vanhimmista ja kovimmista. Kahden viikon ajan kuusi taiteilijaa Itävallasta, Saksasta, Unkarista, Marokosta, Haitilta, Italiasta ja Romaniasta ovat asuneet ja työskennelleet vankilassa rintarinnan vankien kanssa.

Vierailun aikana he eivät ole saaneet olla yhteydessä ulkomaailmaan ja heidän on täytynyt noudattaa tiukasti vankilan sääntöjä. Vanginvartijat ovat kohdelleet heitä kuin tavallisia vankeja.

Projekti päättyy tänään, ja taiteilijoiden teokset huutokaupataan. Taiteilijat toivovat näin saavansa kasaan mahdollisimman suuren summan, jonka vankila voi käyttää vankien taiteen tukemiseen.

-Taideprojekti voi auttaa vankeja muuttamaan tapansa, uskoo haitilainen taiteilija Patrick Cauvin.

Projektista on ollut hyötyä myös taiteilijoille itselleen.

- Tällainen työpaja rohkaisee taiteilijaa keksimään omaperäisiä ideoita, sanoo ranskalainen taidemaalari Mountassir Chemeo.

Taiteilijat ja vangit ovat myös työskennelleet yhdessä.

-Vankien kanssa on ollut mukava työskennellä, sanoo saksalainen taiteilija Gerd Massmann.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.