Mainos

Taiteilijat vetoavat äänitteen suoja-ajan pidentämiseksi

pianon koskettimet

Yli 600 suomalaista muusikkoa, solistia ja kapellimestaria on allekirjoittanut vetoomuksen siitä, että äänitteiden suoja-aikaa pidennettäisiin EU-komission esittämällä tavalla 50 vuodesta 95 vuoteen. Adressista kertova kokosivun ilmoitus julkaistiin tänään Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Keskisuomalaisessa ja Hufvudstadsbladetissa.

Äänilevyjen tekijänoikeussuoja päättyy nykyisin usein jo taiteilijan elinaikana, kerrotaan lehti-ilmoituksen tekstissä. -Kuka tahansa voi sen jälkeen ryhtyä myymään äänitteitä ja pitää itse rahat. Se on väärin. EU-komission mielestä tilanne on nyt korjattava pidentämällä EU:ssa äänitteiden suoja-aikaa nykyisestä 50 vuodesta 95 vuoteen, vetoomuksessa sanotaan.

-Suomen hallituksen pitää puolustaa pitkän elämäntyön tehneitä kotimaisia taiteilijoita sekä kannustaa ja vahvistaa omaa tuotantoamme ottamalla myönteinen kanta direktiiviehdotukseen. Monelle meistä eläketurva on jäänyt tai se on jäämässä olemattomaksi, ja taiteilijaeläkkeitä riittää ani harvoille.

Vetoomustekstissä kiinnitetään huomiota siihen, että suoja-aika on EU:ssa lyhyempi kuin monessa muussa maassa - esimerkiksi USA:ssa. -Ei ole hyväksyttävää, että tekemäämme luovaa työtä ja siihen olennaisesti liittyviä äänitteitä arvostetaan Euroopassa vähemmän kuin monilla muilla alueilla - ja vähemmän kuin muiden luovan työn tekijöiden työn tuloksia, vetoomuksessa todetaan.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet taiteilijat musiikin eri aloilta Eino Grönistä Ville Valoon ja Soile Isokoskeen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.