Mainos

Tampereelle yksityinen nykytaiteen museo

Tampereella avataan keskiviikkona uusi yksityinen nykytaiteen museo Villa MAC. Museo toimii samoissa tiloissa Pyynikin Palomäentiellä kuin vuonna 1993 lakkautettu Tampereen Nykytaiteen museo.

Villa MAC esittelee ensimmäisessä näyttelyssään kotimaista kuvataidetta 1980-1990-luvuilta. Näyttely on otos toimitusjohtaja Antti Salovaaran ja hänen SNT-Group -konserniinsa kuuluvien yhtiöiden taidekokoelmista.

Esillä on kuutisenkymmentä teosta, joiden joukossa on mm. Teemu Saukkosen, Tuomas Mäntysen, Eva Cederströmin, Taisto Ahtolan, Marjatta Tapiolan ja Juha Sääskin töitä. Salovaaran yhtiöiden kokoelmiin kuuluu yhteensä noin 800 teosta.

Villa MAC:n taiteellinen johtaja Ismo Malkki kertoo, että museossa järjestetään jatkossa paitsi kyseistä kokoelmaa esitteleviä näyttelyitä, myös vierailunäyttelyitä. Villa MAC on avoinna yleisölle keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.