Mainos

Tampereen Työväen Teatteri juhlii Minna Canthin klassikolla

Minna Canthin näytelmä Anna Liisa kokee uuden tulemisensa Tampereen Työväen Teatterissa. Ohjaaja Sirkku Peltola pitää klassikkoa yhä pakahduttavan ajankohtaisena, mutta aikoo rikkoa rajoja ja sovittaa sen musikaaliksi.

Anna Liisa on valittu teatterin 110-juhlavuoden pääteokseksi. Musikaali saa ensi-iltansa 2. syyskuuta.

Harjoitukset alkavat huhtikuussa, joten esityksen julkistuksessa maanantaina näyttelijät olivat vielä melko tietämättömiä sisällöstä. Sen sijaan Peltolalla pasmat ovat jo pitkälti selvillä.

- Olen suunnitellut tätä pian parikymmentä vuotta. Vuonna 2000 toteutin Anna Liisan draamana Lahdessa, ja silloin jäi elämään kipinä musikaalista.

Esitys kuitenkin ylittää perinteisen musikaalin rajat. Pelkkien jonossa olevien laulujen sijasta ohjaaja tavoittelee musiikin ja tanssin täyttämää esitystä. Hän hakee spiraalimaista rakennetta, jossa eri elementit kiertyvät toistensa ympärille.

- Musiikki korostaa draamallista kerrontaa. Minulla on musiikki mukana kaikessa tekemisessäni.

Näyttelijätkin tanssivat

Vauhtia esitykselle antavat Tanssiteatteri Tsuumin viisi tanssijaa. Musiikista vastaavat Hehkumo ja Pauli Hanhiniemi, joka on tehnyt lauluihin tekstit.

- Myös näyttelijät tanssivat. Mukana on nuorekas perusjengi. Se on tietoinen valinta, koska näytelmässä tanssitaan kaksi tuntia, Peltola kertoo.

Esitys tapahtuu metsän siimeksessä. Hannu Lindholmin tekee lavastuksesta liikkuvan ja Marjaana Mutanen luo puvuista impressionistisen akvarellin.

Murhenäytelmän aiheena on avioliiton ulkopuolinen raskaus sekä lapsenmurha, joista nainen saa kantaakseen kaiken syyllisyyden.

- Näytelmä vertautuu antiikin huippudraamoihin, ja on yhä totta eri puolilla maailmaa. Se kuvaa sukupuolten epätasa-arvoa rakkauden hedelmän ympärillä, Peltola maalailee.

Nimiroolissa on Suvi-Sini Peltola ja muissa rooleissa muun muassa Petra Saaristo, Toni Harjajärvi, Petra Karjalainen, Jyrki Mänttäri ja Mika Honkanen.

Anna Liisa oli uuden TTT:n avajaisnäytelmä 110 vuotta sitten. Se on myös Suomen esitetyimpiä näytelmiä. Vieläkö näytelmä vetää yleisöä?

- Anna Liisaa ei ole esitetty viime vuosina, joten se on jäänyt yhdeltä sukupolvelta väliin. Tämä on nuoren naisen tarina, jonka odottaisi kiinnostavan samanikäisiä ihmisiä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.