Mainos

Tango for Four kiertueelle Japaniin

Omaperäisesti tangomusiikkia tulkitseva Tango for Four -yhtye konsertoi ensi kuussa Japanissa. Yhtyeellä on joulukuun puolivälissä kolme esiintymistä pääkaupungin Tokion alueella.

Viulisti Jaakko Kuusiston, hanuristi Mika Väyrysen, pianisti Kalle Elkomaan ja basisti Jaan Wessmanin muodostama yhtye on julkaissut juuri uuden levyn nimeltään "Tango for Four No2".

Levyllä on monia musiikin lajeja yhdisteleviä tulkintoja mm. Toivo Kärjen ja Unto Monosen tangoista sekä yhtyeen näkemys ehkä maailman tunnetuimmasta tangosta, La Cumparsitasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.