Mainos

Tangomarkkinat ennätystahdissa

Seinäjoen Tangomarkkinoitten kävijämäärä kahtena ensimmäisenä päivänä on 35 000.

-Eilen pyörähteli tangon tahdissa lähes 17 000 ihmistä. Olemme siis ennätystahdissa, myhäili 62 kiloa laihduttanut toimitusjohtaja Reijo Pitkäkoski.

Parannusta yleisöluvuissa on viime vuoteen jo lähes 50 prosenttia. Ylioppilaskunnan Laulajien konsertti eilisiltana Seinäjoki Areenassa oli menestys, sillä kuulijoita oli peräti 1600. Se oli samalla kuoron yli vuoden kestäneenTangon toinen kotimaa -kiertueen päätöskonsertti. Kuoro julkisti nyt myös uunituoreen tangolevynsä.

Tänään ilta huipentuu laulukilpailun finaalin karsintaan. Kymmenestä semifinalistista pudotetaan kaksi nais- ja kaksi mieslaulajaa. Huomisen finaalissa tangokuningattaren ja - kuninkaan tittelistä kilpailee enää kummankin sukupuolen kolme parasta laulajaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.